-luvulla syntyneillä kirkon herätysliikkeillä on vahva jalansija suomalaisten keskuudessa tänäkin päivänä. Sen näkee siitä, kuinka nämä saavat kymmenet tuhannet ihmiset liikkeelle kesäseuroilleen kuuntelemaan sanaa ja veisaamaan virsiä.
Herätysliikkeiden vaikutus ei yllä vain uskonnolliseen elämään, vaan ainakin Pohjanmaan laajoilla lakeuksilla ne ovat eräänlaisia taustavaikuttajia jokapäiväisessä elämässä aina poliittista päätöksentekoa ja jopa taloudellista vallankäyttöä myöten. Liikkeet jakavat ihmisiä.
Tosiasiassa kirkon piirissä toimivien herätysliikkeiden opilliset erot ovat hiuksenhienot. Kaikki lupaavat armoa ja pelastusta. Evankeliset kaikille ilman ehtoja; körttiläiset, kunhan armonistuinta lähestyy särjetyin sydämin; ja lestadiolaiset vain omilleen.
Tätä taustaa vasten on hämmästyttävää havaita se jako, joka tehdään maaseudulla uskonnollisen taustan perusteella. Voi vain kysyä, mikä tarve ihmisillä on jakaa lähipiiri hyviin ja huonoihin. Se ei voi olla mikään muu kuin tarve ylläpitää vanhoja rakenteita.
Parhaimmillaanuskonnolliset liikkeet tarjoavat turvallisen kodin niihin kuuluville. Ne auttavat pientä ihmistä hahmottamaan jollain tapaa paikkansa maailman suuressa mysteerissä. Liikkeiden kautta tavoitetaan omat juuret ja viedään sukupolvien viestiä eteenpäin.
Liikkeet ovat yhteisöllisiä. Ihmisen ei tarvitse kippuroida yksin ongelmiensa kanssa. Ne korostavat ainakin sanomassaan monia sellaisia terveitä elämänarvoja, jotka sopivat kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Ja tässä ajassa ne tarjoavat vaihtoehdon tavaran perässä juoksemiselle.
Mutta ne voivat toimia myös toisella tapaa: ahdistaa, piinata ja rikkoa ihmisen sydämen ja mielen sekä ihmisten väliset suhteet. Oikeassa olemisen pakko ei suvaitse toisinajattelua. Oman ajattelun tukahduttaminen puolestaan työntää pois liikkeestä ja merkitsee monesti omien juurien kadottamista.
Yhteiskunnalliseen toimintaan oman ryhmän etujen häikäilemätön ajaminen tuo tunkkaisen ilmapiirin, joka heijastuu koko lähiympäristöön. Ei ihme, että moni paikkaansa elämässä etsivä nuori haluaa pois maalta haistelemaan vapaampia tuulia. Puheissa maaseudun ahtaasta henkisestä ilmapiiristä on paikoitellen totta ainakin toinen puoli.
Herätysliikkeidenylläpitämässä jaossa maaseudulla on nähtävissä samoja piirteitä, joita oli vanhoissa teollisuuskaupungeissa aina 1970-luvulle saakka. Kaupungit olivat jakaantuneet luokkiin ihmisten sosiaalisesta asemasta kummunneen historiallisen jaon perusteella. Taustalla oman sisällissotamme perintö.
Oli työväestö ja porvaristo. Työläiset asuivat omilla asuma-alueillaan ja porvaristo omillaan. Lapset ohjattiin pienestä pitäen omanhenkisten harrastustoimintoihin. Työväen lapset kävivät kansakoulun, porvariston lapsille avautuivat ovet korkeampaan koulutukseen.
Elintason kohoaminen ja niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen koulutuksellisine, terveydenhuollollisine ja kulttuurisine tasa-arvoineen mursivat kaupunkien luokkajaon. Syntyi suuri keskiluokka, johon puutteen ja kurjuuden historiallista taakkaa kantanut työväestökin halusi samaistua.
Kaupungeissa yritettiin ylläpitää luokkajakoon perustuvaa erillistoimintaa varsin pitkään. Ihmisten mielissä se kuitenkin menetti merkityksensä. Työväestön suviseurat - vappumarssit - eivät enää kiinnostaneet ketään. Luokkajakoa ylläpitävät rakenteet ovat murtuneet pala palalta reilun parin vuosikymmenen aikana.
Voi vain arvailla, miten uskonnollisille herätysliikkeille käy ajan riennossa. Maaseudulla ne näyttävät voivan yhä hyvin. Vaikka liikkeet kehuvat kilvan tuloaan kaupunkeihin, niiden asema kaupunkilaisten elämässä ei ole kummoinenkaan. Siellä sieluille kun on monta muutakin ottajaa.