Kysymys elämän mahdollisuudesta Marsissa on kiehtonut ihmiskuntaa ja taivaantutkijoita vuosisatoja, onhan punainen planeetta lähinaapurimme.
Mars-illuusioiden huippu koettiin 1800-luvun lopulla. Italialainen astronomi Giovanni Schiaparelli kiihdytti aikalaistensa mielikuvituksen lentoon, kun hän 1877 ilmoitti havainneensa Marsissa mustia viivoja (canali).
Sana vääntyi nopeasti "kanaviksi" ja ilmiölle keksittiin selityskin. Kanavien arveltiin johtavan sulanutta vettä planeetan napa-alueilta Marsin asukkaiden viljelmille.
Schiaparelli laati karttoja, joilla kuhisee romanttisia nimiä Välimeren ympäristöstä.
Astronominen yhteisö ei luottanut löydöksiin. "Marsin pinnalla on ihanasti yksityiskohtia", myönsi Jupiterin satelliitin löytänyt Edward Banard. Silti häntä epäilytti: "Sieluni pelastaakseni en voi uskoa Shiaparellin piirtämiin kanaviin. Näen yksityiskohtia siellä, missä hän ei näe mitään."
AmerikkalainenPercival Lowell puolestaan raportoi Bostonin tieteelliselle seuralle 1894, jolloin Mars oli erityisen hyvin nähtävissä, että kanavat ovat selvästikin älykkäiden olentojen aikaansaannoksia. Lowell, joka oli varakasta sukua ja jolla oli käytössä suuri teleskooppi, innostui kanavatutkimuksista loppuelämäkseen. Hän piirsi kaukaisesta kanavaverkostosta entistä monimutkaisempia karttoja. Laskelmien mukaan planeetalle olisi kaivettu 1 500 kilometriä kanavia.
Epäilyt mahdollisesta optisesta harhasta Lowell torjui. Tutkija, jonka nimissä toimii edelleen myös maallikoille planeettatutkimusta esittelevä observatorio Arizonassa, julkaisi Mars-tutkimuksensa tuloksia aina kuolemaansa 1916 asti.
Mars-kuume imaisi mukaansa myös saksalaisen Kurd Lasswitzin. Hänestä tuli yksi tieteisromaanien isistä 1897 julkaistulla teoksellaan Kahdella planeetalla. Se kertoo retkikunnasta, joka törmää Maassa vieraileviin marsilaisiin. Kun H.G. Wells laittoi vain vuotta myöhemmin ilmestyneessä Maailmojen sodassa marsilaiset - ehkä siksikin, että Mars on sodan jumala - tunkeutumaan terroristien lailla viktoriaaniseen Englantiin, niin Lasswitz kuvasi marsilaisvieraita paitsi rauhantahtoisiksi myös moraalisesti ihmistä paremmiksi.
Lasswitz antoi avaruusolennoille suuret, tunteita ilmentävät silmät. Matkalaiset olivat myös teknisesti pitemmällä. He kommunikoivat keskenään puhelimilla, jotka toimivat valonsäteiden välityksellä. Ihminen tosin onnistui korruptoimaan nämä ylemmät olennotkin.
Voidaan vain arvata, miten syvästi näkemykset naapuriplaneetan ylivoimaisesta edistyksellisyydestä kuohuttivat aikalaisia. New York Timesinkin kerrotaan 1911 uutisoineen, että marsilaiset ovat pystyneet rakentamaan parissa vuodessa kaksi jättiläismäistä kanavaa.
Harhakuvitelmista on irtauduttu sitä mukaa, kun Marsin maisema on tarkentunut. Olettamukset elämästä Marsissa sen sijaan ovat uudestaan vain vahvistuneet aivan viime vuosina.
Esimerkiksi 2006 loppuneen Global Surveyor -mission tulokset ovat viitanneet siihen, että Marsin elinolot olisivat olleet 100 000 vuotta sitten suopeammat elämälle. Esiin tuli merkkejä siitäkin, että planeetalla olisi joskus virrannut vettä.
ESA:n Marsis-tutka taas on tuonut uutta tietoa siihen arvoitukseen, miksi planeetan eteläinen puolisko on kraattereiden peittämää ylänköä ja pohjoinen puoli taas varsin tasaista. Ilmeisesti kuori pohjoisessa on hyvin vanhaa perua.
Is there life on Mars? lauloi David Bowie 1972. Ehkä kysymykseen saadaan pian vastaus. Nasan ja hanketta johtavan Arizonan yliopiston Phoenix-luotain kaivaa nyt ensi kertaa elämän merkkejä juuri pohjoisen Marsin pinnan tuntuman vesiperäisestä jäästä.
Kaivauksien tuloksia odotetaan ristiriitaisin tuntein. Jos Mars heräisi henkiin tai löytyisi edes merkkejä biologisesta potentiaalista, karissevat astronauttien toiveet päästä jaloittelemaan punaiselle planeetalle.