"Pikkuisen kantikas ja litteä", kuvailee kullankaivaja Raimo Kanamäki reilun sadan gramman Hepokattiaan. Se on tiettävästi Suomen yhdenneksitoista suurin kultahippu.
Kanamäki löysi hipun Lemmenjoen kansallispuistosta Miessijoelta alkuviikosta.
"Lopetimme päivän rännityksen ja tulimme ylös kämpälle. Myöhemmin illalla lähdin vielä alas tyhjentämään rihloja. Nousin alhaalta ylöspäin ja keräsin granaatteja pitkin matkaa ja siinä se sitten möllötti - kuin aurinko taivaalla - ihan ylimmäisessä rihlassa", Kanamäki muistelee Hepokatin löytymistä.
Hipun ristimänimi viittaa edesmenneeseen Jalmari Hepo-ojaan, jolle Kanamäen kaivospiiri kuului aikoinaan. Hepo-oja löysi kaivospiiristä lähes yhtä suuren hipun 1950-luvulla Lemmenjoen kultaryntäyksen aikaan.
Kanamäki ei aio ottaa Hepokattia lemmikikseen "Myyntilistalle menee, eniten tarjoava sen saa."
Markkinatalouden mekanismit määrittävävät kullalle maailmanmarkkinahinnan päivittäin, mutta Lapin kullan "kilohinta" on huomattavasti sitä korkeampi - eritoten suurimpien hippujen kohdalla. Hintaa hilaa ylöspäin niin sanottu harvinaisuusarvo. Hintalappuun vaikuttavat myös muoto ja ulkonäkö.
Hepokatin arvosta on jo olemassa varovainen arvio. "Porukalla pähkäilimme asiaa ja tulimme sellaiseen tulokseen, että kyllä se noin 30 000 euron hippu on. Tiukka hinta on tietenkin ostajan ja myyjän välinen asia", Kanamäki sanoo.
Hän vakuuttaa, että täysosumasta huolimatta motivaatiota kaivamiseen riittää loppukesälle.
Luonnon kanssa
vielä pärjää
Lemmenjoella kultaa kaivetaan roudasta routaan ja luonnonolot vaikuttavat keskeisesti kullankaivajan arkeen. "Omat vaikeutensa on aina. Tänä kesänä vettä on liiankin kanssa. Sateiden takia vettä joudutaan jatkuvasti pumppaamaan kaivumontuista pois", Kanamäki kertoo.
Kanamäen mukaan kullankaivaja pärjää kyllä luonnon kanssa, mutta huomattavasti vaikeampi vastus on Metsähallitus, jonka kanssa kaivajat ovat olleet ajoittain tukkanuottasilla. Kiistanalaisia kysymyksiä ovat olleet muun muassa koneellinen kaivu ja kaivajien asuminen kansallispuistossa.
"Siitä asti kun olen kultaa kaivanut, ei Metsähallituksen puolelta ole tullut oikeastaan mitään positiivista. Pikkusielusta touhua pientä porukkaa vastaan", Kanamäki pamauttaa.
Tyttökaveri vei
kullan pariin
Kanamäen kullankaivajauran alku sijoittuu 1980-luvun alkupuolelle. Silloinen rekkakuski tutustui kultamaihin tyttöystävänsä kautta. "Seurustelin Yrjö Korhosen siskon tytön kanssa ja tulimme lomalle Lemmenjoelle. Parin viikon loma kului vaskatessa ja rännittäessä."
Yrjö Korhonen on yksi arvostetuimmista kultamiehistä. Edesmenneen Korhosen on sanottu olleen viimeinen side Lemmenjoen kultaryntäyksen aikojen ja nykyisen kaivukulttuurin välillä.
"Kun rekkayritys meni konkurssiin, päätin pitää vapaavuoden rekkahommista ja tulin kaivamaan Yrjö ja Jalmari Korhosen valtaukselle Jäkälä-äytsiin. Kulta vei sitten mennessään", Kanamäki kertoo.
Jatkossa keskitytään vain kultaan
Yrjö Korhonen menehtyi sydänkohtaukseen vuonna 2003 Inarissa ravintola Ranta-Marissa. Ravintolasalin takaseinällä roikkuu useita tauluja entisaikojen kullankaivajista, ja Korhosen poismenoon voi ajatella liittyneen eräänlaista symboliikkaa - legendaaristen kultamiesten viimeinen edustaja, Yrjö Korhonen, lähti kaivajatovereidensa silmien alla.
"Yrjö opetti minua. Kaivoimme kultaa porukassa monta vuotta", Kanamäki sanoo.
Kaivuhommien ohessa Kanamäki on toiminut ammattikalastajana. Syöpään sairastuminen keskeytti ammatinharjoittamisen pari vuotta sitten. Nyt syöpä on selätetty ja jatkossa Kanamäki aikoo keskittyä pelkästään kultaan.
"Aion olla täällä ´elinkautisena´. Tai sellainen ajatus ainakin on."