Suomi aloittaa toisen kautensa EU:n puheenjohtajana aivan eri tunnelmissa kuin 1999. Kun itse EU on suurissa vaikeuksissa, puheenjohtajamaa ei voi tehdä paljon. Poliittinen johtajuus ei olisi silti pahitteeksi. Ulkoministeri Erkki Tuomiojalla on näytön paikka.
Kun pääministeri Paavo Lipponen julkisti Suomen EU-puheenjohtajuuskauden visuaalisen ilmeen ja internet-sivut 1. kesäkuuta 1999, sanoja ei säästelty. "Suomalaisten elämässä puheenjohtajuus on näkynyt jo hyvän aikaa. Kaupunkien siistimis- ja korjaushankkeet on ajoitettu niin, että kaikki olisi valmista puheenjohtajuutta ja kulttuuripääkaupunkivuotta varten", Lipponen sanoi. Hän piti perusteltuna "puhua suurimmasta poikkihallinnollisesta hankkeesta Suomessa sotien jälkeen".
Suomen historian ensimmäinen EU-vetovuoro sattui moukan tuurilla ajankohtaan, joka antoi aiheen sanoa, että Suomi vie "Euroopan uudelle vuosituhannelle".
Muutenkin vuosi 1999 oli suomalaisten tähtiparaatia maailman parrasvaloissa, sillä kuin johdantona puheenjohtajakauteen presidentti Martti Ahtisaari neuvotteli Jugoslavian rauhansopimuksen.
Puheenjohtajakauden kruunasi Helsingin huippukokous, joka päätti EU:n kriisinhallintajoukkojen perustamisesta ja Turkin jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta.
Helsingistä lähti kesken kokouksen Ankaraan EU:n neuvottelijoita Ranskan presidentin Jacques Chiracin lentokoneella. Turkin pääministeri Bülent Ecevit tuli Helsinkiin kokouksen tähtivieraaksi.
Nyt sillä uudella millenniumilla sitten ollaan, ja kuukauden päästä alkaa Suomen toinen pesti Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Sen paremmin Suomella kuin unionillakaan ei ole syytä samanlaiseen henkselien paukutteluun kuin vanhan vuosituhannen puolella. Voi vain sanoa: Oi niitä aikoja.
Suomi on totta kai varustautunut toiseen koitokseen tapansa mukaan huolellisesti, mutta puheenjohtajuuteen ei kannata asettaa isoja odotuksia. Olisi iloinen yllätys, jos jotakin suurta saataisiin aikaan. Vaatimaton tavoitetaso ei ole kiinni vetäjästä, vaan vedettävästä. Kärjistäen sanottuna Euroopan unioni muistuttaa ainakin huipputasolla virkamieshallitusta, joka vain hoitaa juoksevat asiat.
Suomen avainhenkilöt voisivat vaikuttaa ehkä jossakin määrin siihen, seisooko vesi EU:ssa seuraavat kuusi kuukautta vai joko liikettä ja suuntaa alkaisi löytyä normaalin ja sinänsä perustellun EU-askartelun rinnalle. Vielä muutama vuosi sitten suomalaisetkin isokenkäiset tekivät merkittäviä unioniavauksia ja pitivät linjapuheita EU:n suunnasta. Esimerkiksi kriisinhallintajoukot perustettiin Suomen ja Ruotsin aloitteesta, ja pääministeri Paavo Lipponen oli johtavia EU-keskustelijoita.
Tällä hetkellä unioni tarvitsisi johtajuutta ja suunnan näyttämistä entistä kipeämmin. Saksan liittokansleri Angela Merkel voi hyvinkin täyttää EU:n henkistä tyhjiötä. Tilanne on aivan sama monessa muussa jäsenmaassa; kansallista itsekkyyttä ja poliittisia siipirikkoja löytyy sitäkin enemmän.
EU-halvaannuksen jäävuoren huippu on perustuslakisopimus, jonka solmun avautumisesta ei ole merkkiäkään. Lähinnä levitellään käsiä. Tämä kävi ilmi esimerkiksi tasavallan presidentti Tarja Halosen viimeviikkoisesta puheesta Karlpreis-säätiön seminaarissa Saksan Aachenissa.
"Olisi epärealistista ajatella, että perustuslaillisen sopimuksen hylänneet maat voitaisiin pakottaa hyväksymään sopimus, jonka ne ovat jo kertaalleen kansanäänestyksessä hylänneet. Yhtä lailla on mahdotonta pakottaa sopimuksen jo ratifioineet maat hyväksymään uusi tai muokattu sopimus... Unionille saadaan uusi perussopimus vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvotteluprosessilla", Halonen lausui. Tällaista pyörittelyä on tavattu kutsua suomeksi sanoilla juu, ei, vaarinhousut.
Suomessa Lipposen EU-manttelille ei ole löytynyt ottajaa. Pääministeri Matti Vanhanen hallitsee hyvin EU:n asiakysymykset, mutta linjanvedot ja johtajuuden merkit antavat odottaa itseään. Eniten katseet kohdistuvat EU-maiden kokeneimpaan ulkoministeriin Erkki Tuomiojaan, joka jäi vielä Lipposen hallituksessa EU-asioissa pääministerin varjoon. Hänen sanotaan valmistautuneen puheenjohtajakauteen erittäin huolellisesti.
Suomen johtopestillä on myös sisäpoliittinen ulottuvuus. Unioniin kielteisesti, siis enemmän kuin terveen kriittisesti, suhtautuvat voimat varmasti yrittävät hyödyntää perustuslakikriisiä omiin tarkoituksiinsa ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa. Halonen varoitteli tästä uhasta aivan oikein Kalevan haastattelussa viime viikolla. Kaikki vastuulliset hallitus- ja oppositiovoimat pitävätkin peukkuja pystyssä, ettei johtokaudelle osu uusia kriisejä, joista jouduttaisiin maksamaan vaaliuurnilla.
Miksei muuten yksikään Timo Soinin poliittinen vastustaja ole vieläkään keksinyt vastaiskulausetta hänen hokemalleen "missä EU, siellä ongelma?"