Kolumni

Hen­ki­lö­kul­tin syntyyn tar­vi­taan val­hei­ta, pelkoa ja mie­lis­te­li­jöi­tä

Turkmenistanin hallituksen nettisivuilta löytyy edelleen kiinnostava uutinen kesäkuulta 2004. Kyseessä on viesti, jonka suomalainen yritys Ensto lähetti Turkmenistanin presidentille Saparmurat Nijazoville. Viestissä Ensto pyytää lupaa kääntää Nijazovin kirjoittama Ruhnama-eepos suomeksi.

pekka.mikkola@kaleva.fi

Turkmenistanin hallituksen nettisivuilta löytyy edelleen kiinnostava uutinen kesäkuulta 2004. Kyseessä on viesti, jonka suomalainen yritys Ensto lähetti Turkmenistanin presidentille Saparmurat Nijazoville. Viestissä Ensto pyytää lupaa kääntää Nijazovin kirjoittama Ruhnama-eepos suomeksi.

Yrityksen mukaan kirjan "julkaisu Suomessa tulee ehdottomasti toimimaan virikkeenä maittemme välisten suhteiden kehittämisessä".

Enston kulttuurinnälän taustat olivat raadolliset. Yritys pyrki Turkmenistanin markkinoille, ja siksi sen piti päästä maan presidentin suosioon. Vähät siitä, jos Nijazov oli tyranni.

Enston lipevän lähestymisen ei pitänyt tulla ulkomaailman tietoon, mutta se kuitenkin tuli. Myöhemmin yrityksestä kerrottiin, että kirja käännetään vain omaan käyttöön. Oli miten oli, Enston loikka kustannusalalle pääsi myös Amnesty Internationalin raportteihin.

Kansakunnan isäksi eli Turkmenbashiksi itsensä korottanut Nijazov kuoli sydänkohtaukseen joulun alla. Vielä on epäselvää, aletaanko henkilökulttia purkaa. Jos emme vastaisuudessa saa tietää, millaisia imartelevia viestejä maan seuraava johtaja on milloinkin saanut, tätä perinnettä pidetään kuitenkin uskollisesti yllä toisessa merkillisten johtajien maassa, Pohjois-Koreassa.

Maan uutistoimiston KCNA:n sivuilta voi tänäänkin lukea, kuinka "rakas johtaja" Kim Jong-il on saanut kukkaistervehdyksiä eri puolilta maailmaa. Syynä on nyt se, että Kim nousi maan asevoimien johtoon joulukuun lopulla 1991 eli 15 vuotta sitten.

Pohjois-Korean ajanlaskun mukaan tuolloin elettiin Juche-vuotta 79. Se ajanlasku alkaa Kim Jong-ilin isän eli "ikuisen johtajan" Kim Il-sungin syntymästä vuonna 1912.

Isä ja poika Kimin henkilökulttiin liittyvät omituisuudet ja puhtaat valheet ovat olleet maailman kummastuksen aiheena jo vuosikymmenten ajan. Nijazovin kultti nousi maailman tietoon vasta tällä vuosituhannella. Ainakin sähköisiin lähteisiin kootut presidentin oudoimmat määräykset ja "suurteot" ovat tältä vuosikymmeneltä. Aivan kuin vuosituhannen vaihde olisi saanut jonkin naksahtamaan presidentin päässä.

Muunkinlainen johtamistapa olisi ollut Turkmenistanissa mahdollinen. Maalla on valtavat kaasuvarat, ja kansalaisten tuen olisi voinut taata jakamalla kaasun tuomaa rikkautta. Ei opposition kukistaminenkaan vaadi korottautumista jumalhahmoksi.

Löytyisikö vinksahduksen selitys Nijazovin lähipiiristä? Itsevaltaisia johtajia ovat aina ympäröineet laskelmoivat liehittelijät, jotka keräävät tuosta asemasta hyödyt taskuunsa. He ja sisäinen terrori ovat betonoineet monet tyrannit jalustoilleen. Omat harkkonsa niihin ovat tavanneet kantaa myös ulkomaat. Jos tyrannilla on takanaan strategisia raaka-aineita, on hänellä kavereita kauempaakin.

Kim Jong-ilin näkökulmasta henkilökultin ja rautaisen kurin ylläpito on välttämätöntä. Hän ei ole osoittanut mitään halua demokratisoida maata. Suuri ristiriitaisuus piilee siinä, miten hän voisi sen edes toteuttaa. Määräämällä vapaat vaalit? Avaamalla rajat?

Siinä tapauksessa edessä olisi todennäköisesti valtion romahdus ja miljoonien kansalaisten maastapako. Sitä räjähdystä pelkäävät erityisesti Etelä-Korea ja Kiina.

Jo lähikuukaudet osoittavat, millaisia miinanpurkajia Turkmenistanista löytyy. Sama kysymys on jossain vaiheessa edessä myös Pohjois-Koreassa.