Rovaniementiellä Kittilässä sattui lauantai-iltana kolmen ajoneuvon liikenneonnettomuus. Yksi neljästä onnettomuudessa osallisena olleesta henkilöstä loukkaantui lievästi.
Onnettomuus tapahtui noin kello 20 Maunuvaaran kohdalla, Alakylän ja Kaukosen välillä.
Tapahtumaketju sai alkunsa kun Rovaniementietä liikkunut henkilöauto pyörähti ajolinjaltaan vastaantulevan pakettiauton eteen. Pakettiauton kuljettaja ei ehtinyt väistää henkilöautoa ja ajoneuvot osuivat toisiinsa osittaisessa nokkakolarissa.
Paikalle sattui tilanteessa vielä toinen henkilöauto, jonka kuljettaja joutui väistämään kolaria ajautuen samalla ojan pohjalle.
Lapin pelastuslaitoksen Kittilän paloasemalta kerrotaan, että onnettomuudessa loukkaantunut henkilö on tapahtumaketjun käynnistäneen henkilöauton kuljettaja. Hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta lääkärin tarkastettavaksi.
Tie suljettiin liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi reilun tunnin ajaksi.
Pelastuslaitoksen mukaan ajokeli oli onnettomuuden tapahtuessa liukas.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.