Henkilöauto ja aura-auto kolaroivat Pohjantiellä sunnuntaina iltapäivällä. Henkilöautoa kuljettanut nuori liminkalaismies loukkaantui lievästi.
Onnettomuus tapahtui Ouluun päin menevien kaistalla, muutama kilometri ennen Kempeleen liittymää.
Kaksi aura-autoa oli ollut auraamassa moottoritietä, noin 100 metrin etäisyydellä toisistaan. Ohituskaistaa aurannut auto oli ajanut edellä.
Oikeaa kaistaa pitkin ajaneen aura-auton taakse oli kertynyt jonoa, jota liminkalaismies oli lähtenyt ohittamaan. Hän oli ohittanut myös oikean puoleisella kaistalla ajanen aura-auton. Palatessaan oikealle kaistalle, henkilöauto törmäsi ohituskaista pitkin ajaneen aura-auton auraan.
Aura-autojen merkkivalot olivat olleet toiminnassa. Aurauksesta oli kuitenkin lähtenyt jonkin verran luymipölyä, joka oli haitannut näkyvyyttä.
Henkilöautossa ei ollut muita matkustajia. Aura-auton kuljettaja ei loukkaantunut. Henkilöauto vaurioiutui onnettomuudessa pahasti.
Toinen ajokaista oli reilun tunnin ajan suljettu liikenteeltä. Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä.