Neljä ihmistä loukkaantui Kalajoella sattuneessa henkilöauton ulosajossa myöhään perjantai-iltana.
70 kilometrin tuntivauhtia Kannustiellä ajanut henkilöauto ajautui ulos tieltä Himangan ja Kannuksen välillä. Auto pyörähti katon kautta ympäri ja jäi pyörilleen ojan pohjalle.
Ensihoito toimitti kaikki autossa olleet jatkotutkimuksiin. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan auton katon irti, jotta yksi loukkaantunut matkustaja saatiin siirrettyä autosta pois. Yhtään matkustajaa ei kuitenkaan ollut puristuksissa autossa.
Pelastuslaitoksen mukaan tie oli onnettomuuspaikalla liukas.
Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja.