Jutajaisilla on kunnioitettava tavoite rikkoa eri taiteen- ja viihteenlajien rajoja ja hankkia samalla uutta yleisöä esittäjilleen.
Välillä fuusiointi on onnistunut oivallisesti. Rockyhtyeet ovat esiintyneet yhdessä kuorojen ja kansantanssijoiden kanssa. Viime vuonna lavalle astui yhdistetty Lapin sotilassoittokunta ja Lapin viihdeorkesteri.
Tänä vuonna soittokunta sai haastavaksi seurakseen hevirokkari Timo Rautiaisen ja rockballadimies Sakari Kuosmasen yhtyeineen.
Kun konserttia markkinoidaan miesenergian teemalla ja asialla ovat Kuosmasen ja Rautiaisen kaltaiset perusjätkät, voisi olettaa testosteronin ja uhon höyryävän.
Mutta toisin kävi: suomijätkä näyttäytyi eteerisenä haaveilijana, jonka ainoastaan isänmaallisuuden tunto sai terästäytymään.
Pääosin esitykset ammensivat energiansa nostalgiasta, luonnon romantisoinnista, rakkauden kaihosta ja hempeistä runokuvista.
Voi tietenkin kysyä, kertooko konsertin ohjelmistolinja enemmän järjestäjien intresseistä tai oletetun yleisön mieltymyksistä. Sääli kuitenkin, etteivät esiintyjät oivaltaneet yhdistää juuri heille ominaisia vahvuuksiaan. Timo Rautiainen ja Niskalaukaus tunnetaan synkeästä soundistaan ja koskettavista, usein kantaaottavista teksteistään.
Sotilasmusiikki on pettämätön voimantunnon kohottaja. Sakari Kuosmasen karismaattisuus olisi pehmentänyt edellisiä mukavasti.
Nyt tuli tunne, että tyylilaji oli valittu lähinnä keskitietä edustavaa Kuosmasta mukaillen. Yhteistyön voimavarat pilkahtivat onneksi muutamissa kappaleissa.
Alku oli lupaava. Varusmiehistä koottu rumpuyhtye räväytti vauhdikkaan esityksen, jossa hyödynnettiin sotilasseremonian humoristisia piirteitä. Tämän jälkeen Lapin Sotilassoittokunta puhkesi musisointiin, jossa sotilasmusiikin rehvakkuus ja loistokkuus pääsivät edukseen.
Konsertin kantaesitys, uusi tulkinta Aleksis Kiven Suomenmaa-runosta oli kolmen Chydeniuksen käsialaa. Musiikissa Sakari Kuosmasen ääni sai taustakseen soittokunnan sekä sähkökitarasta, rummuista, bassosta ja bandoneonista koostuvan yhtyeen.
Isä-Chydeniuksen säveltämä alku peilasi runon lempeää luontokuvausta. Melodia soljui vailla mieleen jääviä piirteitä. Kallen osuus aloitti dynaamisen nousun. Jussi Chydeniuksen osuudessa tunnelma sähköistyi ja vasket raikuivat. Melodian ääniala laajeni ja siinä oli selkeän persoonallinen ote.
Muusikoiden osuuksista bandoneontaituri Petri Ikkelän soitto kohosi muiden yläpuolelle tuottaen jatkuvasti konsertin piristävimmät elämykset. Hänen korukuviosta rikas improvisaationsa toi väriä kuluneimpiinkin melodioihin.
Itsestään selvä aines kotimaisessa viihdekonsertissa on tango eli Kuosmasen sanoin "suomalainen blues". Soittokunta toi mukaan rytmistä iskevyyttä, vaikka luritukset jäivätkin paperinmakuisiksi. Kelpo sovitusten takana oli Lapin sotilassoittokunnan kapellimestari Tomi Väisänen.
Kuosmanen oli tangoklassikkojen parissa enemmän kotonaan kuin Timo Rautiainen, joka jatkoi seuraavaksi omilla kappaleillaan - niiden hempeimmästä päästä. Härkävankkurien vyöryntää muistuttava metallisoundi oli Rautiaisen ominta annettavaa.
Konsertin laajin osuus koostui Kuosmasen omista hittikappaleista, ja olipa joukossa muutama Baddingkin.
Kunnolla rokkaamaan päästiin vasta lopuksi kappaleessa Suuret setelit, kun Kuosmanen ja Rautiainen yhdistivät äänivaransa. Jätkäenergia ja tulta kipunoiva lempi leimahtivat vasta ylimääräisessä Jätkän oma kulta.