Keräilijät Helvi, 90, ja Veikko Honka, 89, ovat pelastaneet vanhoja tavaroita jo silloin, kun niiden arvostus ei ollut yhtä laajaa kuin nykyään. Uusista keräilyretkistä he eivät enää haaveile. Löydöt muistuttavat eletystä elämästä, suvusta ja yhteisistä retkistä
Pöydällä on Arabian sininen astiasto 1920-luvulta. Helvi Honka esittelee, millaisia leimoja 1920-luvun Arabian astioiden pohjassa on. Samanlaisen astiaston saivat hänen vanhempansa häälahjaksi, ja astiat kuuluivat lapsuudenkodin juhlapöytiin.
– Se syötiin loppuun.
Onneksi oli Veikko Honka, 89, joka jakaa vaimonsa kanssa innostuksen vanhoihin tavaroihin. Pariskunta keräsi sittemmin lapsuudenastiaston astia kerrallaan kasaan.
– Nuo kolme ovat Lestijärveltä, osoittaa pöydän päässä istuva Veikko Honka.
– Vain kannu ja soosikuppi uupuvat. Niitä ei löydetty mistään.
Häälahja-astiasto on jäävuoren huippu. Honkien kodin olohuoneeseen kävelijän on pakko pysähtyä häkeltyneenä. Seinistä kolme on vuorattu katonrajaan asti Arabian kahvikupeilla ja lautasilla. Kuppeja on yli tuhat.
Helvi Honka kurottaa käteensä kauniin sinikukkaisen kupin, joka on myös peräisin 1920-luvulta.
– Yksi ostaja lupasi kuppiparista 250 euroa. Se oli joku vielä pöljempi kuin minä, hän nauraa.
Astioiden lisäksi pariskunta on keräillyt vanhaa tavaraa aina autonosista kuparipannuihin, lehtiin ja keinutuoleihin. Keräilyharrastus on tehnyt pariskunnasta alueella tunnettuja.
Veikko Honka kertoo jo parinkymmenen vuoden takaisessa lehtijutussa saman, minkä hän toistaa nyt: harrastuksen onnistumiseen tarvitaan kahta.
– Keräileminen ei voi onnistua, jos siinä ei ole molemmat mukana.
Jos Veikko on pohtinut löydön äärellä, ostaako vai ei, Helvi on ollut aina kannustamassa ostamaan.
Vaikka Veikkokin täyttää lokakuussa jo yhdeksänkymmentä, Hongat asuvat yhä kahdestaan Temmeksellä Veikon lapsuudenkodissa, punaisessa yli satavuotiaassa hirsitalossa.
Veikko Hongalla näkö ja kuulo ovat heikenneet, mutta muisti ja jutut luistavat. Pariskunta jatkaa sujuvasti toisen kertomaa tarinaa. Ja ovathan menneistä retkistä muistuttamassa lisäksi tuhannet esineet ympärillä.
– Tämä on tämä meidän huusholli semmoinen ”kootut kertomukset”, Helvi Honka tiivistää.
Tavaroihin on punottu Helvin ja Veikon yhteinen elämä ja jopa aika ennen sitä. Hääastiaston lisäksi Helvi Hongan äidistä muistuttaa posliininukke, jonka äiti oli saanut käytettynä serkuiltaan. Yli satavuotias nukke istuu kunniapaikalla salin keinutuolissa.
Hongat osasivat arvostaa vanhan tavaran kauneutta jo silloin, kun sen suosio ei ollut yhtä laajaa kuin nykyään. He ovat kiertäneet tapaamisestaan lähtien koko Suomen alueella romutoreja, antiikkiliikkeitä ja kirpputoreja.
Matkat ovat ulottuneet myös muun muassa Ruotsiin ja Norjaan.
Monet kodin aarteista on pelastettu roskalavalta, kuten kauniisti makuuhuoneen seinälle ryhmään asetellut kymmenet kellot. Makuuhuoneen kirjahyllyyn on puolestaan aseteltu kymmenien herätyskellojen armeija.
Salin ovea rajaavat tsaarinaikaiset oviverhot pariskunta näki ensimmäisen kerran Åstromin konttorin ruokasalissa.
Myöhemmin ne löytyivät Tyrnävältä Helvi Hongan sukulaisten autiotalon multavintiltä.
Keräilyaarteet jatkuvat pihan aittoihin ja riihiin. Esimerkiksi yhdessä riihessä on yli tuhat lasipulloa, toisessa vanhoja autonosia ja kolmannessa satoja sota-ajan esineitä.
Piharakennuksista löytyy myös vuoden 1925 Ford TT, joka koottiin talon pirtissä 1980-luvulla.
Ostamisen lisäksi pariskunta myös myi vanhaa tavaraa markkinoilla. Nyt tahti on hiljentynyt. Veikon ajokorttia ei kolme vuotta sitten uusittu.
– Vaan joutihan tuo, seitsemänkymmentä vuotta ehti olla, ennen autonkuljettajanakin työskennellyt Veikko toteaa.
Uusia keräilyreissuja ei enää tule, ja kokoelmat ovat saavuttaneet lopullisen laajuutensa. Paitsi Helvin lehtileikekokoelma, johon hän on kerännyt kaikki lukemansa entisen Temmeksen kuntaa koskevat lehtijutut. Ne on liimattu siististi paperille ja upotettu muovitaskuihin.
Lehtikokoelmat jatkuvat vintille, jossa on muun muassa Suomen Kuvalehdet ja Kodin Kuvalehdet 1920-luvulta lähtien.
– Sanoin isännälle, että putoaakohan tuo vintin katto vielä jonakin kauniina päivänä alas, Helvi Honka nauraa.
Vintinportaita tulee noustua enää harvoin. Aiemmin tavaroiden järjestely siellä oli Veikko Hongan lempipuuhia.
– Paljon rauhoitti, kun vintillä vain käveli kesäaamuina, hän muistelee.