Hel­sin­ki­läi­nen tai­tei­li­ja Tiina Sipilä muutti Hai­luo­toon pääs­täk­seen irti ora­van­pyö­räs­tä – "Saari on Hel­sin­gis­tä yhtä kaukana kuin New York"

Kuva: Heli Rintala

Helsinkiläistaiteilija Tiina Sipilän maalauksissa järki ja tunteet saavat vallan.

Kuvataiteilija Tiina Sipilä puhuu nopeasti ja vuolaasti. Hän on selvästi jättänyt taakseen ne neljä vuotta, jolloin asui Hailuodossa.

– Kun muutimme takaisin Helsinkiin, minulle sanottiin: Huomaatko Tiina, että olet ruvennut puhumaan taas nopeasti, Sipilä nauraa.

– Olen persoonani ja ammattini vuoksi vahvassa kontaktissa ympäristööni. Hailuodossa asuessani sekä puhuin että tein asioita hitaammin.

Sipilä ei kerro tätä kielteisenä asiana. Perhe päätti vuonna 2013 muuttaa saareen puoleksi vuodeksi päästäkseen irti oravanpyörästä. Puoli vuotta osoittautui kuitenkin liian lyhyeksi ajaksi. Sipilät päättivät jäädä siihen saakka, että nuorin tytär saa yläkoulun suoritettua.

– Kului aikaa, ennen kuin pääsi sisään hailuotolaiseen elämään. Saari on Helsingistä yhtä kaukana kuin New York. Sanoinkin helsinkiläisystävilleni usein vahingossa: ”Sitten kun me palaamme takaisin Suomeen”!

Saaresta on jäänyt taiteilijan mieleen monta asiaa. Neljä voimallista ja paljasta vuodeaikaa. Elämisen helppous ja vaivattomuus. Rauhallisuus ja kiireettömyys. Eikä sidettä Hailuotoon ole katkaistu vieläkään: perhe lomailee säännöllisesti Marjaniemen mökissään.

Lapsuutensa Keski-Suomessa elänyt Tiina Sipilä muutti jo 16-vuotiaana Helsinkiin aloittaessaan opiskelunsa Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Lukion jälkeen hän opiskeli taideterapeutiksi, mutta ei ole valmistumisensa jälkeen terapeutin töitä juuri tehnyt. 19-vuotiaana hän tapasi nykyisen aviomiehensä Jarkko Sipilän, jonka sukujuuret yltävät Hailuotoon.

– Miehelläni oli perheyritys Helsingin Vauvauimarit, jonka toimintaan tempauduin mukaan 20 vuodeksi. Se oli minun päätyöni. Työn ohella kävin kymmenen vuoden ajan piirtämässä ja maalaamassa eläviä malleja Vapaassa taidekoulussa. Pidin myös näyttelyitä, Sipilä kertoo.

Noihin aikoihin hän maalasi ruokokynällä ja nestemäisillä tusseilla abstrahoituja ihmishahmoja maanläheisillä väreillä: ruskealla mustalla, harmaalla. Työt olivat suosittuja ja kysyttyjä.

Kun Sipilät päättivät myydä yrityksensä, Tiina lähti opiskelemaan Vapaaseen taidekouluun. Hän valmistui taidemaalariksi vuonna 2012. Myös hänen taiteensa muuttui tussimaalauksista värikylläisiksi ilotteluksi, jossa hallitsevat sinisen eri sävyt, turkoosi ja pinkki:

– Väreissä on valtava kirjo eri sävyjä, jotka kommunikoivat toistensa kanssa, rikkovat tai vahvistavat stereotypioita. Maalaaminen on ihana leikki, jossa minä olen pomo. Voin järjellä päättää ja tunteella heittäytyä siihen leikkiin.

Sipilä kuvailee työskentelytapaansa hyvin vuorovaikutteiseksi.

– Kun laitan prosessin liikkeelle, kaikki elää minussa monella tasolla: uni, toiveet, haaveet, ajatukset, järki. Teen konkreettisia päätöksiä, mutta samalla värit herättävät myös alitajunnan toimimaan. Maalaaminen ottaa kaikupohjaa siitä, mitä ihmisenä olen, mitä tapahtuu ja mitä on tapahtunut menneisyydessä. Taiteeni kieliä ovat kauneus, rumuus, rajuus, runous, herkkyys ja voima, taiteilija kuvailee.

Sipilä sanoo, että värien ja muotojen lisäksi myös tarinat ja teosten nimet ovat hänelle erittäin tärkeitä. Ne johdattavat katsojan maalauksen äärelle, vaikka ovatkin monimerkityksellisiä ja tulkinnoille avoimia.

– Myös humoristisia. Koen monet arjen asiat huumorin kautta.

Maalaamisen vastapainoksi helsinkiläistaiteilija vetää edelleen vauvauintiryhmiä, mutta ei enää yrittäjänä.

– Pidän vauvauinteja Folkhälsanille iltaisin ja viikonloppuisin. Se on hyvää vastapainoa.