Helsinki on päättäjiensä mielestä niin vahva kulttuurikaupunki, ettei uutta tarjontaa enää tarvita. Näin voinee päätellä kaupunginhallituksen päätöksestä, joka kaatoi Guggenheim-museon tulon kaupunkiin.
Toki museo olisi maksanut helsinkiläisille pitkän sentin. Toki tunnetun tuotemerkin käytöstä olisi valunut euroja Guggenheim-säätiölle.
Toki samalle paraatipaikalle voi rakentaa jonkin muunkin kulttuurirakennuksen. Toki tieto Guggenheim-suunnitelmasta tuli alun perin hivenen puskan takaa.
Näkökulma, jossa museo nähtiin vain rahareikänä, on kuitenkin kapea. Guggenheim-museoista menestyksekkäin, Bilbaossa Espanjassa sijaitseva, on maksanut siihen sijoitetut rahat jo moninkertaisesti takaisin. Paras mahdollinen paikka, tunnustettu brändi ja rohkea arkkitehtoninen toteutus olisivat voineet nostaa Helsingin Guggenheimin samanlaiseksi menestyskohteeksi. Sitä olisi tultu katsomaan kaukaa.
Hankkeen torjunnassa silmiin pistää kaksi pinttymää. Ajatus siitä, että Suomessa pitää ensisijaisesti tukea kotimaista taidetta, on lähtökohdiltaan oikea mutta näyttää johtavan rajojen pystyttämiseen ulkomaailmaan. Taide ei yhtäkkiä olekaan universaalia.
Monien päättäjien ja taidevaikuttajan mielestä yhteistyökumppani näyttää myös olleen epäilyttävä, koska kyseessä on yhdysvaltalainen säätiö – mahdollinen kulttuuri-imperialismin agentti. Tämä asennevamma ei näytä katoavan suomalaisesta sielusta.
Helsingin kaupunginhallituksen päätöksestä ilahtuneimpiin näkyy kuuluvan kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) Hänhän julisti: ”Se on nyt haudattu. Ei se sieltä voi enää nousta.” Arhinmäen ministerikauden muistettavimmaksi saavutukseksi saattaakin jäädä taidemuseo, jota ei rakennettu.