Helsingin seudun tuotanto kasvoi tammi-maaliskuussa kaksi prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Helsingin Kauppakamarin mukaan tuotannon kasvu perustui kaupan ja kotitalouksien palveluiden suotuisaan kehitykseen. Helsingin seudun kasvu on pysynyt viime kesästä lähtien samalla tasolla.
Kaupan ala oli ainoa kolmesta suuresta toimialasta, jossa liikevaihto kasvoi, mutta sielläkin työllisyyden kasvu pysähtyi.
Helsingin seudulla oli työllisiä tammi-maaliskuussa kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vastaavasti koko maassa työllisten määrä supistui vajaan prosentin.
Teollisuus työllisti seudulla viimeksi kuluneen vuoden aikana peräti 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Tuotannon lisääntymisessä ei ollut Helsingin seudun ja koko maan välillä oleellista eroa.