Oman 17-vuotiaan poikani itsenäisyys kehittyy kohta kohisten, kun hän saa ajokortin. Suomalaisesta tuntuu ihmeelliseltä, että nuori, joka ei ole vielä koskaan käynyt itsekseen junalla tunnin matkan päässä Lontoon keskustassa, huristelee kohta itsenäisesti pitkin suurkaupungin laitamien katuja ja moottoriteitä.
Tämä ei kuitenkaan ole täällä mitenkään tavatonta. Poikkeuksellista on se, että pojalla ylipäätänsä on kokemusta itsenäisestä kulkemisesta. Kahdeksanvuotiaana hän nimittäin kävi vuoden Suomessa koulua ja kulki matkansa päivittäin Helsingin metrolla ja busseilla.
Hänen metromatkustelunsa herätti aikanaan aitoa kauhistusta brittikuulijoissa, jotka pitivät joko meitä edesvastuuttomina vanhempina tai Suomea käsittämättömän turvallisena paratiisina.
Tilastojen valossa poikamme on kuitenkin nyt elämänsä suurimmassa vaarassa. Näillä 17-vuotiailla nuorukaisilla on lähes 20-kertainen todennäköisyys kuolla ajovirheidensä seurauksena kuin monilla muilla kuljettajaryhmillä.
Pelkääminen ei kuitenkaan perustu tilastoihin. Ventovieraan sieppaamaksi joutuu 70 brittilasta vuodessa ja heistäkin kaksi kolmasosaa löytyy hyvissä voimissa alle vuorokaudessa. Britanniassa on 15 miljoonaa alaikäistä, joten uhriksi joutuminen on hyvin, hyvin epätodennäköistä.
Vaikka monet britit tuntevat nämä tilastot, he valvovat tiukasti lapsiaan. Kun valvonnasta tulee maan tapa, on aivan yhdentekevää, onko vaaroja vai ei. Kukaan ei halua leimautua huonoksi vanhemmaksi tai huomata lastensa joutuvan muiden lasten vanhempien kavahtamiksi siksi, että heillä on liikaa vapauksia.
Tilastoista viis, mekin varauduimme takavuosina aina pedofiilivaaraan, vaikka emme ole koskaan kuulleet yhdestäkään tällä alueella siepatusta lapsesta. Autolla ajaminen sen sijaan on kansalaistaito, jonka hankkimista ei estä se, että lähiteillämme on sattunut useita nuorten kuskien aiheuttamia kuolonkolareita.