Suomessakin järjestetään tilaisuuksia, joissa aikuiset pääsevät yleisön edessä lukemaan ääneen vanhoja, nuoruudenaikaisia päiväkirjojaan, runojaan tai kirjeitään. Ajatuksena on, että kun yleisö nauraa lukijalle, se nauraa samalla itselleen.
Yhdysvalloista lähtenyt ilmiö tunnetaan esimerkiksi nimillä Mortified (nolo) tai Dear Diary (rakas päiväkirja).
Voiko omien vanhojen päiväkirjojen lukeminen muille vapauttaa joistakin vanhoista häpeistä, psykoterapeutti Katja Myllyviita?
– Aikuisena voi myötätuntoisesti ja vähän huumorilla suhtautua omaan, nuoreen itseensä. Yleensä on kyllä varmaan niin, että jos joku asia vielä herättää kovasti häpeää, sitä ei silloin vielä jaa muiden kanssa.
– Nuoruuden kokemusten jakamisen kautta voi alleviivata omaa muutostaan ihmisenä ja sitä, että hyväksyy omat toilailunsa.
Mikä on yleisön rooli näissä tilaisuuksissa?
– Onhan näissä jonkinlainen vertaisryhmämahdollisuus. Yhteinen nimittäjä on se, että olemme kaikki olleet joskus nuoria ja hölmöjä. Kun näkee, että toinen on ihan tavallinen, mutta silti hänellä on joku peikko menneisyydessään, se helpottaa omaa häpeää, vaikkei edes kertoisi omaa tarinaansa.
– Ylipäätään häpeä helpottuu jakamisella. Siinäkin on kuitenkin hyvä käyttää harkintaa: onko toinen sellainen tyyppi, jolle uskaltaa jakaa arkojakin asioita.
– Yleisön eteen menemisessä on aina riskinsä. Ei voi olla varma, keitä yleisössä on.
– Jakamisessa parasta on usein se, että isoksi paisunut asia saa oikeat mittasuhteet. Ei se ollutkaan niin vakava juttu, ja sille voidaan yhdessä nauraa.