Turvallisuuspoliittisen keskustelun seuranta on Suomessa usein niin vaikeaa, ettei kaikista keskustelijoista ota erkkikään selvää, mitä he mahtavat tarkoittaa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuuluu näihin pyöreyksien puhujiin. Kiinnostavaa niitä on silti tutkia, etenkin silloin kun presidentti puhuu ulkomaiselle tiedotusvälineelle. Silloin tulee joskus sanotuksi enemmän kuin kotiyleisölle.
Yhdysvaltalainen The Was-hington Post julkaisi äskettäin Niinistön haastattelun. Sen kiinnostavin kohta koski Suomen Nato-jäsenyyttä.
Lehti kysyi Niinistöltä: ”Pääministeri (Stubb) on sanonut, että Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten. Oletteko samaa mieltä?”
Niinistö vastasi: ”Se (liittyminen Natoon) olisi ollut hyvin helppo askel. Venäjä oli hyvin heikko tuohon aikaan.”
Lehti kysyi: ”Oliko se menetetty mahdollisuus?”
Niinistö vastasi: ”Se oli mahdollisuus, epäilemättä.”
Niinistö sanoi myös, ettei hän vastusta Nato-jäsenyyttä. Se on Niinistön ehkä yksiselitteisin Nato-kannanotto.
Toki hän ei ilmoittautunut kannattajaksikaan.
Keskustelunpätkästä on suora yhteys tähän päivään. Venäjä oli 20 vuotta sitten heikko, mutta ei ole enää. Nato-jäsenyys olisi ollut tuolloin hyvin helppo toteuttaa. Nyt se on hyvin vaikeaa.
Ulkopoliittinen johto on julkisesti ja ei-julkisesti tehnyt viime aikoina selväksi, ettei Nato-jäsenyyden haku lisäisi Ukrainan kriisin kiristämillä keleillä Suomen turvallisuutta.
Tilanne muistuttaa laiskan miehen talon katon korjaamista. Poudalla ei tarvitse eikä sateella voi tehdä mitään.
1999 Natoon liittyivät Itä-Euroopan entisistä sosialistimaista Puola, Tšekki ja Unkari. 2004 koitti Bulgarian, Romanian, Slovakian ja Slovenian sekä entisistä neuvostotasavalloista Viron, Latvian ja Liettuan vuoro.
Suomen pysyttäytymistä Naton ulkopuolella molemmilla laajentumiskierroksilla perusteltiin sillä, ettei Suomi kuulunut samaan viiteryhmään kuin Natoon liittyneet maat. Suomi ei kuulunut Neuvostoliiton alusmaihin, vaikka ahtaassa raossa olikin.
Viiteryhmäperustelu piti sinänsä paikkansa. Siitä vain seurasi, että kylmän sodan jälkeinen otollisin liittymismahdollisuus meni ohi. Jos siihen tarttuminen olisi ollut Venäjän heikkouden hyväksi käyttämistä, olkoon sitten niin.
Suomella on kokemusta isojen päätösten teosta Venäjän heikkouden hetkinä. Suomi itsenäistyi lokakuun bolševikkikaappauksen tuoksinassa ja sanoi irti yya-sopimuksen ja liittyi Euroopan unioniin Neuvostoliiton hajotessa.
Ukrainan kriisi ja Venäjä aggressiivinen politiikka ovat vieneet lopunkin uskottavuuden Suomen kuuluisasta ”Nato-optiosta”. Olisi naurettavaa, että tuo Suomessa keksitty ja elätelty harhakuva kirjattaisiin seuraavaankin hallitusohjelmaan.
Politiikkaan paluuta tekevä Matti Vanhanen (kesk.) sanoikin äsken Suomenmaan haastattelussa lapiota lapioksi. Vanhanen harmitteli, että Nato-optio on Suomen kohdalla menetetty.
”Nato-optiota on vaikea ylläpitää, jos asia päätetään etukäteen”, Vanhanen sanoi. Näinhän teki nykyhallitus linjatessaan ohjelmaansa, että Nato-optio säilyy mutta ettei jäsenyyttä haeta tällä hallituskaudella.
Uusi hallitus, onpa se pohjaltaan mikä tahansa, tekisi viisaasti upottamalla Nato-option Itämeren pohjaan. Parasta olisi, ettei Suomi sitoisi käsiään etukäteen taas nelivuotiskaudeksi. Viimeistään Ukrainan kriisi on osoittanut, ettei maailma elä Suomen hallituskausien mukaan.
Jos Suomi olisi tarttunut mahdollisuuteen 1990-luvulla, miltä tilanne nyt näyttäisi Suomen näkökulmasta?
Venäjä olisi ehtinyt 20 vuodessa jo tottua uuteen Nato-naapuriin. Suomalaiset voisivat nyt seurata Ukrainan kriisiä paljon levollisemmalla mielellä.
Nyt joudutaan menemään niillä mitä on. Niinistökin lämmitteli The Washington Postissa EU:n solidaarisuusjulistuksella. Kylläpä se julistus lämmittääkin, yhtä paljon kuin Ruotsin lupaus antaa apua.
Kolumni