Ihmiset. Niiden kanssa ei tule toimeen.
Pukeudutaan kummallisesti ja omataan epäilyttäviä mielipiteitä. Huumorintajunkin kanssakin on vähän niin ja näin. Kiherretään teennäisesti mukahauskoille asioille ja kun ryhdytään kertomaan todella hupaisia juttuja, niin silloin vain tuijotetaan vaivautuneena lähintä tiiliseinää. Sangen erikoista käyttäytymistä.
Kun minulla on kiire, niin silloin kyllä jaaritellaan loputtomiin epäolennaisuuksia tai seistään tiellä rullaportaissa. Tai jarrutetaan jo keltaisella. Ja sitten kun minulla itselläni on hyvin tärkeää asiaa tai ainakin sopiva fiilis kivaan rupatteluun, niin eipäs vastatakaan välittömästi puhelimeen tai sähköposteihin. Ei voi ymmärtää tällaista.
Luetaan vääriä kirjoja ja musiikkipuolellakin kuunnellaan mitä sattuu engelbert humperdinckeja.
Makuasioista ei kuulemma voi kiistellä. No mistä muusta sitä sitten kiistellään? Ja sattuu vain nyt olemaan niin, että suurimmalla osalla ihmiskunnasta on valitettavan huono maku. Tai ainakin erilainen kuin minun. Eli huono.
Helpointa olisi, jos ihminen pystyisi itsensä kloonaamaan ja monistamaan. Rattoisa ja hyvähenkinen ystäväpiiri olisi saman tien koolla. Terveppä terve, mitäpä minä! Ja jos heteroksi on sattunut ihmislapsi syntymään ja parisuhdetta haikailee, niin pitää vain kloonata myös vastakkaisen sukupuolen edustaja. Sitten voikin sujuvasti mennä itsensä kanssa naimisiin. Perskutarallaa ja perfect match! Minä ja minä. Liikennevaloissa. Ja vihreä valo palaa aina.
Ei tarvitsisi miettiä katsotaanko televisiosta urheilua vai urheilua, eikä arvuutella, että mitähän se armas puoliso mahtoi juuri tuolla nimenomaisella hymähdyksellä tarkoittaa. Lomalle mentäisiin aina Torreen ja kauppalistakin olisi helpompi laatia.
Yhteisiä päätöksiähän nämä ovat. Minun yhteisellä päätökselläni ostamme tuosta tuon avokadon, taikka vaikka kaksi, jos vallan riehaannutaan. Selkeät sävelet.
Paitsi jos joskus sattuisikin käymään niin, että mieli muuttuu. Voiko olla, että me teimme sittenkin väärän päätöksen? Minä ja minä. Raaka avokado, epäkelpo, kenen vika?
Toisia ihmisiä pääsee aina jonnekin karkuun. Vessaan taikka vaatekomeroon. Mutta itseltään on hankalampi piiloutua. Sieltä se peilistä fiksu ja filmaattinen henkilö tuijottaa ja tivaa että mutta minähän sanoin. Ja että mitä minä sillä oikein tarkoitin?
Itsestään on vaikea avioeroakaan ottaa. Voi tulla epämiellyttäviä tilanteita, kun oikea ja vasen käsi samasta RoPSin kahvikupista tiukasti kiinni pitelee. Minun. Eipäs kun minun. Kahvit läikkyy, eikä sirpaleilta säästytä.
Ihmiset. Kuinka niiden kanssa tulisi toimeen?
Kirjoittaja työskentelee Limingan kirjasto- ja kulttuurijohtajana sekä kirjoittaa kirjoja ja lauluja.