Katkera tosiasia. Unohduksen päivät ovat taas tältä erää ohi. Kesän rakastaja Aaro Hellaakoski on kiteyttänyt suven ajattoman ytimen: "Luokse tullen, luota mennen, liukuu heinäkuu, eilinen lie ollut ennen, huomen unohtuu." Voiko sen sattuvammin sanoa kypsyvän sadon ajasta, jolloin kaikki virtaa, mutta mikään ei liiku. Ei ajatus, eikä aika.
Heinäkuu on vuoden ykköskuukausi. Kaikki on pedattu kohdalleen, kun loma ja heinäkuu käyvät käsikkäin. Voit vaeltaa ilman huolia lyhyeksi leikatuilla viheriöillä, katsella mökin terassilla peilityyntä merta, jossa vene kelluu poijulla kuin fordilaisessa kuvassa, oven karmeina tosin hontelo petäjä ja kaareva koivuryhmä.
Ei siinä jaksa miettiä maailman murheita, ja omatkin katoavat saunan piipusta savuna ilmaan.
Uutiset tulevat ja menevät. Eurokriisi tiivistyy, tulehtuu ja turpoaa. Vaikeita asioita, koukeroisia kirjainyhdistelmiä ja aivan liian suuria lukuja.
Pysyvät ja väliaikaiset vakausmekanismit menevät sekaisin, kun eurooppalaiset johtajat kätilöivät uutta liittovaltiota kuralle menneiden valtioiden auttamisen varjolla.
Mutta mitä sillä on väliä. Iltapäiväksi on luvattu rankkoja vesikuuroja ja lämpötilan laskemista alle kahdenkympin. Missä kykkivät Ruokolahden leijonat? Oikeat uutiset.
Heinäkuu on harhaa ja haavekuva. Vaarallista aikaa sydäntalven kohmeesta sulaneille suomalaisille. Mopo alkaa keulia. Terasseilta kuuluu seireenien kutsu; olutlasit täyttyvät ja lompakot tyhjenevät.
Maksuhäiriöt kasaantuvat ja velkaa tulee velan päälle. Se käy helposti, kun aurinko paistaa, eikä huomista ole. Lainat katoavat unohduksen vaahtoon, maksettavat laskut kasaantuvat mainoslehtisten alle.
Syksyllä kaikki on toisin. Holttinsa kadottaneilla häpeä nousee pintaan. Velanmaksun ajat ovat ankeat kuin loskainen lokakuu. Useimmilla ryhtiliike onnistuu ja pankkitili oikenee, kun pitkä ja pimeä loppuvuosi pakottaa pukeutumaan arjen harmaisiin.
Suomalaiset joutuisivat suden suuhun, jos meillä suvi jatkuisi ikuisesti. Auringonpalvojien maassa Kreikassakin on käynyt köpelösti, vaikka siellä sivistys ja aurinko ovat kisailleet keskenään jo vuosituhansia.
Helleenit putosivat heinäkuun loukkuun ja kadottivat todellisuudentajun kansakunnan mitassa. Voiko enää enempää itseään petkuttaa kuin väärentää vuosikausia valtion taloudellisia tilastoja? Kansa kapinoi kaduilla ja syyttää poliitikkoja. Varmaan ihan aiheesta, mutta peiliinkin olisi syytä vilkaista, kun verottajan ohi kulkee kymmeniä prosentteja kansantaloudesta. Tuttu ei saanut Kreikan-reissullaan missään kuittia, toinen sentään puolessa ostoksistaan.
Antiikin Kreikassa kreikkaa puhumaton oli barbaari. Nykyajan barbaarit, unionitoverit, ihmettelevät ja ilkkuvat kreikkalaisten taloudenpitoa ja outoja käytäntöjä, joilla eläkettä maksetaan vainajille ja lisäliksaa töihin ajoissa tuleville. Väittävät helleenejä laiskoiksi, mutta Kreikan televisioyhtiön pomo puhuu maanmiestensä rennosta elämäntavasta.
Rento realiteettien unohdus on vienyt helleenit kuilun reunalle, josta avautuu vapaa pudotus ilman naapureiden miljarditukia. Kreikkalaisen elokuvaohjaajan mielestä hänen kotimaansa rypee taloudellisessa, ideologisessa ja moraalisessa kriisissä. Laskujen maksamisen ajasta tulee pitkä ja karvas. Antiikin viisaus ja vauraus elävät enää ikivanhoissa raunioissa, joita barbaarit käyvät ihmettelemässä ja ihailemassa.
Helleeneillä on aina heinäkuu, meillä se on onneksi vain kerran vuodessa. Me voimme auttaa heinäkuun lapsia matkailemalla Kreikassa ja vaatimalla kuitit ostoksistamme. Työkaveri totesi, että tulisi taas talvi, että pääsisi kolaamaan lunta.