Myöhään keskiviikkoiltana Helsingissä päättyneen 5. kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun parhaiksi arvioitiin miesten sarjassa eteläkorealainen tenori Woo-Kyung Kim ja naisten sarjassa kuubalainen sopraano Eglise Gutierrez.
Naisten sarjassa kakkoseksi tuli mezzosopraano Jekaterina Gubanova Venäjältä, kolmoseksi sopraano Karen Wierzba Kanadasta ja neljänneksi sopraano Olga Shurshina Venäjältä.
Miesten sarjan kakkoseksi tuomaristo sijoitti basso Burak Bilgilin Turkista, kolmoseksi baritoni Timothy Mixin Yhdysvalloista ja neljänneksi tenori Dmitri Voropajevin Venäjältä.
Kilpailun ensimmäinen palkinto on molemmissa sarjoissa 20 000 euroa, II palkinto 15 000, III palkinto 10 000 ja IV palkinto 5 000 euroa.
Loistelias
tenori
Miesten sarjan voittanut Woo-Kyung Kim (s.1977) on opiskellut Soulin Hnyang-yliopistossa ja sen jälkeen Münchenin musiikkikorkeakoulussa. Vuodesta 2001 hän on myös kuulunut Baijerin valtionoopperan nuorisoensembleen.
Kim lauloi finaalissa ammattimaisen vakuuttavasti Faustin cavatinan Salut, demeure chaste et pure Charles Gounod'n oopperasta Faust ja Don Ottavion aarian Il mio tesoro intanto W. A. Mozartin oopperasta Don Giovanni.
Korealaaistenorin ääni ei ole siinä mielessä lyyrinen, että säestävän orkesterin pitäisi mitenkään varoa forteaan. Ja silloinhan päästään aina irti opiskelijatulkinnoista, kohti musiikin tekemistä täydessä mitassa.
Kimin tenorin kantavuus ja ytimekkyys oli siis finaalissa kunniassaan, Gounod-numerossa hamaan korkeaan C:hen saakka. Tuo tenorien mystinen koetinkivi kimmahti esille hyvin kirkkaasti ja vaivattomasti. Mozart edusti yhtä varmaa osaamista, joskin hiukan tyyli oli yksitotista alan parhaisiin lavakettuihin verrattuna.
Burak Bilgilin (s. 1974) finaaliohjelmaan kuuluivat Attilan aaria Mentre gonfiarsi L'Anima Giuseppe Verdin oopperasta Attila sekä Ralphin aaria Quand la flamme de l'amour Georges Bizet'n oopperasta Perthin kaunotar (La jolie Fille de Perth).
Dramatiikkaa Bilgili latasi esitykseensä koko olemuksellaan, jopa siinä määrin että alkoi vähän epäilyttää, pystyykö hän muuhun.
Ääntä tuli, se premissi täyttyi tällä korkealla bassolla (basso cantante), jota suomalaisittain ajatellen voisi ehkä kutsua myös bassobaritoniksi. Alavireisyyden suuntaan Bilgilillä niin ikään oli taipumusta.
Voimakas
tulkitsija
Timothy Mix (s. 1978) oli valinnut laulettavaksi Gianni Schicchin aarian Si corre dal notaio Giacomo Puccinin oopperasta Gianni Schicchi ja Hérodeen aarian Vision fugitive Jules Massenet'n oopperasta Hérodiade. Mix osoittautui eläväiseksi, voimakastahtoiseksi tulkitsijaksi, vaikka hänen baritoninsa onkin aika keytpohjainen, minkä etenkin Massnet'n aaria toi väistämättä esille.
Dmitri Voropajevin (s. 1980) finaaliohjelma oli taattua tenoritavaraa eli Lenskin aaria Kuda, kuda Pjotr Tshaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin ja Nemorinon aaria Una furtiva lagrima Gaetano Donizettin oopperasta Lemmenjuoma.
Voropajevin ääni on äärimmäisen lyyrinen ja kapea, mutta kohdittain myös tukkoinen. Hän ei tosiaankaan hätäillyt tempoissaan, minkä RSO:ta finaalissa johtanut kapellimestari Muhai Tang mielihyvin siunasi. Donizettissa rytminen uinailu lopulta kääntyi selvästi Voropajevia vastaan.
Elävämpi tulkintaote vallitsi Tshaikovskissa, laulutaiteen eduksi. Voropajev tiesi syvällä sielussaan, mistä Lenski lauloi. Siitä plussaa.
Varaa
leikittelyyn
Naisten sarjan voittanut Eglise Gutierrez (s. 1974) on hiljattain valmistunut Philadelphian Vocal Arts -koulutusohjelmasta. Gutierrez on voittanut muun muassa Montserrat Caballé- , Marian Anderson- ja Giargirai-oopperalaulukilpailut, joten ei ihme, että hänen esiintymisestään henki lavavarmuutta vaikka muille jakaa.
Gutierrez tulkitsi Gildan aarian Caro nome Giuseppe Verdin oopperasta Rigoletto ja Ofelian aarian A vos jeux, mes amis Ambroise Thomas'n oopperasta Hamlet. Kuubalaissopraanon ääni soi täyteläisesti ja pehmeästi joka rekisterissä.
Edes koloratuuriosuuksia Gutierrezin ei tarvinnut lainkaan pakottaa; hänellä oli jopa varaa leikitellä ja makustella osaamisellaan, ja Gildan aarian kadenssi oli äärimmäisen itsevarmuuden manifestaatio.
Jekaterina Gubanova (s. 1979) taas tulkitsi finaalinumeronsa kuin luonnonvoima: Pesnja devushki (Neidon laulu) Sergei Prokofjevin kantaatista Aleksanteri Nevski ja Leonoren aaria Fia dunque vero... O mio Fernando Gaetano Donizettin oopperasta La Favorita.
Gubanovan taiteellinen panos oli kompromissiton. Kantavaa ja ilmeikästä fraseerausta hän viljeli alusta loppuun hienon hengitystekniikkansa tukemana.
Hartaita
tunnelmia
Karen Wierzban (s. 1974) ohjelma oli kilpailukokonaisuudeksi aika epäkiitollinen: It has become that time of evening Samuel Barberin teoksesta sopraanolle ja kamariorkesterille nimeltä Knoxville, summer of 1915 ja Violettan aarian É strano... Ah, fors´è lui Giuseppe Verdin oopperasta La Traviata.
Ensiksi mainitussa Wierzba loi pitkiä ja hartaita tunnelmia, rehellisesti sanoen liiankin pitkään ja hartaasti. Kokonaisuudesta tuli yhdenlainen paimentytön sunnuntain pitkitetty amerikkalaisversio.
Violettana Wierzban olemus toimi luontevammin ja hän pääsi näyttämään osaamistaan laajemmin, vaikka aaria menikin samalla esittämiseksi vain kohtalaisen uskottavalla tunnelatauksella.
Sympaattinen Olga Shurshina (s. 1978) lauloi Mimin aarian Si, mi chiamano Mimi Giacomo Puccinin oopperasta La Bohème ja Margaretan aarian Les grands seigneurs Charles Gounod'n oopperasta Faust.
Kapellimestari Muhai Tangilla oli omaperäisen hidas käsitys etenkin Puccinin tempoista, mihin Olga Shurhinan oli vain sopeuduttava.
Suuri sali vaati henkisen veronsa; kuulijan piti vähän jo pinnistellä jaksaakseen keskittyä Margaretan aarian seuraamiseen, vaikka laulu oli nättiä ja nuorta.
Shurshina on vasta tulevaisuuden lupaus.