Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) pisti teleoperaattori Soneran hallituksen täysin uusiksi yhtiön keskiviikkoisessa yhtiökokouksessa. Vanhasta hallituksesta paikkansa säilytti vain Hartwallin toimitusjohtaja Jussi Länsiö. Uudeksi puheenjohtajaksi nousi Hackmanin toimitusjohtaja Tapio Hintikka. Lisäksi lakkautettiin lähinnä politiikoista koostunut hallintoneuvosto. Jo ennakkoon tiedettiin, ettei kiistelty optio-ohjelma mene läpi. Niin kävikin, ja Heinonen sai pienomistajilta täyden tuen ehtouksen kaatamiseksi. Hallituksen entinen puheenjohtaja Markku Talonen katsoi, ettei hallituksen täysremontti ole osoitus vanhan hallituksen epäonnistumisesta. Vanhan hallituksen jäsen Liisa Joronen oli paljon kriittisempi. Hänen mukaansa Sonerassa on johtajakriisi, koska toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander ei pysty johtamaan yhtiötä.