Oulun kaupunki, Technopolis Oyj.
Kaupunkikeskusta on luonteva paikka toimistoille ja liiketiloille. Siksi tuntuukin oudolta, että teknologiakeskuksen nimikkeellä toimistotilaa ei ole juurikaan rakennettu ydinkeskustoihin.
Autonummi-kortteliin on kaavailtu tiloja ""hyvinvointi-, sisältö- ja mediateollisuuden yrityskeskittymälle". Kyse on siis enemmän ihmis- kuin tuotantoteknologiasta, ehkäpä tämä riittää perustelemaan kaupunkikeskustan tarjoamia kontaktipintoja. Tonttimaahan on keskustassa kuitenkin kalliimpaa, mikä näkynee tulevassa vuokratasossa.
Etenkin sisältö- ja mediapuolella toimitiloiksi käyvät myös trendikkäät vanhat teollisuushallit ja vastaavat - etsimättä tulee mieleen lähikulmilla sijaitseva SOK:n entinen keskusvarasto. Ja vanhasta heinäpääläisestä teollisuuskiinteistöstä teknologiakyläkin lähti liikkeelle.
Miten tähän yhtälöön moderni standarditoimistoajattelu sopii, jää nähtäväksi. Ovatko vuokralaiset talon estetiikkaan ja ilmeeseen sopivia, eli valitseeko talo vuokralaisensa ja rajaa osan toimialastaan seiniensä ulkopuolelle? Autotallifirmat eivät uudistaloon muuta, mutta ehkäpä yhtälön toteuttavia vuokralaisia hyvinkin tulevaisuuden Oulusta löytyy.
Pörssiyhtiö päättää omasta ansaintalogiikastaan, meille muille merkitystä on sillä, minkälaisen kanssaeläjän yhteiseen kaupunkikudokseen olemme saamassa tästä 600-700 henkilön työpaikasta.
Arkkitehtikilpailuun kutsuttiin neljä toimistoa, puolet paikallisia ja puolet Helsingistä, kuten tavaksi on viime aikoina tullut. Näistä tuomaristo nosti keulille kaksi tasaväkistä edotusta. Helsinkiläisen arkkitehtitoimisto Larkas & Laineen työ Steppaillen nostettiin voittajaksi ohi Technopoliksen oululaisen hovisuunnittelijan, arkkitehtitoimisto Laatio Oy:n ehdotuksen Pikseli.
Voittajan ansioina pidettiin arkkitehtuurin yleisotetta ja pohjaratkaisua, kun Pikseliä kiitettiin kaupunkikuvallisista ansioista. Pieni ero juontaa tuomaristoakin ilmeisesti keskusteluttaneesta lähestymistavan erosta. Laation toimisto rakensi ehdotuksensa perinteisen umpikorttelin muotoon. Korttelia lävistävät kapeat kujanteet puuistutuksineen tuovat mieleen puukaupungin palokujat. Mannerheimin puiston suunnasta hahmottuu selkeä pääsisäänkäynti, mittakaavaltaan suureellinen mutta kokonaisuudessa luonteva.
Helsinkiläisarkkitehtien ehdotus on enemmänkin sukua kampusalueiden toimistorakennuksille. Tuomaristo totesi tämänkin olevan hyväksyttävää paikassa, jossa suljettu kaupunkirakenne muuttuu avoimeksi. Näin keskusta ei laajentunut Heinäpäähän, vaan avokorttelimalli nurkkasi palan kivikaupunkia.
Voittajan ansioksi mainittiin pohjaratkaisun taloudellisuus. Ei voi välttyä ajatukselta, että hinta ratkaisi tämän kisan. Tilankäytön taloudellisuus merkitsee toisaalta sitä, että mittava rakennus ei ole kaupunkikuvassa tarpeettoman hallitseva. Tiettyä kepeyttä ehdotuksessa on, silti yksinkertainen pohjaratkaisu jättää kylmäksi. Pitkittäinen aula korttelin läpi, ja toimistosiipiä neljä kappaletta kummallekin puolelle.
Se yksikin poikkeava arkkitehtoninen ele, alakerran viistokäytävä, sai tuomaristolta pyyhkeitä keinotekoisuudesta, ja perustellusti. Saman tien olisi voinut kyseenalaistaa sisäänkäyntejä, nyt piirustusten perusteella eteläpään sisäänkäynti hahmottuisi pääoveksi. Keskustassa pääoven luonteva paikka on keskustan puolella - miksi muuten rakentaa talo tälle paikalle?
Murinoista huolimatta kilpailua voi pitää onnistuneena. Ehdotusten kirjo valotti selvästi eri ratkaisutapoja. Samalla se osoitti suunnittelijan liikkumavaran vähäisyyden: turha tila tulee rakennuttajalle kalliiksi, mutta se on myös pahaksi kaupunkikuvassa. Rakennusoikeus on kuitenkin mitoitettu poliittisessa kädenväännössä mahdollisen ylärajoille.
Tämäkin kilpailu kertoo yhdestä nykyarkkitehtuurin ongelmasta. Miten tehdä modernit, eloisat, vivahteikkaat julkisivut talolle, joka lähtökohtaisesti on tylsä? Tavallinen toimistotalo ei tarjoa sisäisiä virikkeitä.
Laation toimiston ehdotuksessa julkisivuja elävöitettiin satunnaisella ikkunarytmityksellä. Tätä tuomaristo piti keinotekoisena, mutta mikä olisi vaihtoehto? Poliittisesti korrektiksi tyylilajiksi tarjoutuu minimalismi. Tämän soveltaminen umpikorttelin oletusarvoisesti mittaviin julkisivuihin kuulostaa arveluttavalta.
Neljän askeettisen toimistopäädyn rivi kadun varrella ei myöskään ajatuksena kiehdo, vaikka katulinjan rikkonaisuus kaikessa pahassa tuo pakosta elävyyttä. Vaikka ehdotuksessa joka siivellä on sama ilme, ei liene luvatonta harkita näiden tietoista eriyttämistä. Vaihtuvien vuokralaisten miehittämässä teknologiakeskuksessa siipien ilmeen hakeminen toiminnan pohjalta ei ajatuksena toimi, vaikka arkkitehtietiikka kuinka huutaisi muodon ja funktion kohtalonyhteyttä.
Mutta ilme voi syntyä toiseltakin pohjalta - muutamissa viimeaikaisissa toimistotaloissa teemoja on haettu taiteilijoilta. Kyse ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin koristelusta - kun tämä on myönnetty ja hyväksytty, voitaisiin kaupunkiin palauttaa osa siihen luontaisesti kuuluvasta elävyydestä ja monimerkityksisyydestä.
Joka tapauksessa onnistunut lopputulos edellyttää korkeaa ammattitaitoa jatkosuunnittelussa ja kunnianhimoa myös toteutuksessa. Muuten tulos on todellakin uusi heinäpääläiskortteli vanhojen jatkeena.
Onnistuessaan talo tarjoaa asialliset puitteet työnteolle. Inspiraation lähteiden on kuitenkin suurimmaksi osaksi löydyttävä muualta. Sitä varten vieressä on kaupunkikeskusta. Toivoa sopii, että teknologiakeskuskin on yhteisössään myös antava, ei pelkästään ottava osapuoli.