Eero Heinäluoma lähtee suosikkina SDP:n johtokilpaan. Puolueelle on vahingoksi, jos asetelma tukahduttaa todellisen keskustelun.
SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma teki torstaina sen, minkä kaikki olettivat hänen tekevän. Hän ilmoittautui ehdolle Paavo Lipposen seuraajaksi puolueen puheenjohtajana. Suurin ongelma sekä Heinäluoman itsensä että puolueen kannalta on, että torstain tilaisuus ei oikeasti tuntunut ilmoittautumiselta ehdokaskilpailuun. Se vaikutti ilmoittautumiselta suoraan puheenjohtajaksi.
Kun kaikki povaavat kuorossa Heinäluoman voittoa, puoluekokouksen äänestys on vaarassa jäädä pelkäksi muodollisuudeksi. Se olisi vaarallista sekä puolueelle itselleen että laajemmin koko suomalaiselle puoluejärjestelmälle.
Puolueiden linja on virallisesti kirjattu niiden ohjelmiin. Tosiasiassa linja määrittyy pitkälle sen toteuttajien eli henkilövalintojen kautta. Ne tarjoavat tilaisuuden käydä keskustelua siitä, mitä puolue oikein itseltään haluaa. Viimeksi tämä kiteytyi hyvin kokoomuksen puoluekokouksessa kesäkuussa, jolloin Jyrki Katainen nousi puolueensa johtoon. Valintaa ei ollut petattu etukäteen, ja tilanne oli aidosti auki. Se on tuore esimerkki järjestödemokratiasta käytännössä. Tukiryhmien junttaus kuului kuvioon, mutta niin kuului myös mielipiteiden todellinen vaihto.
Heinäluomalla on tiukka ote SDP:n järjestökentästä ja ay-kentästä. Se tuo hänelle pitkän etumatkan lähdössä, mutta se saattaa myös saada puoluekokouksen näyttämään kumileimasimelta. Asetelma tuskin ainakaan lisää suomalaisten jo nyt surkean huonoa kiinnostusta puoluevaikuttamiseen.
Tämän vuoksi SDP tarvitsisi nyt kahta asiaa: aidon tuntuista kilpailua puheenjohtajuudesta ja sen mukanaan tuomaa todellista linjakeskustelua.
Toistaiseksi muita ehdokkaita ovat kansanedustaja Arja Alho ja opetusministeri Tuula Haatainen, jonka on määrä tänään kertoa virallisesti mukaan tulostaan.
Tästä naiskaksikosta Alho on puolueensa sivuraiteilla. Haatainen on tuoreempi kasvo, jonka mukana olo tekee varmasti hyvää alkaville ehdokkuuskiertueille. Kumpikin on silti etukäteen arvioiden poliittiselta painoarvoltaan kevyempi kuin olisivat olleet ehdokkuudesta kieltäytyneet Tarja Filatov ja Antti Kalliomäki. Heistä jälkimmäinen ilmoitti tukevansa Heinäluomaa jo ennen tämän virallista mukaantuloakaan.
Kovistanimistä jäljelle jää ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka harkitsee ratkaisuaan vielä ehkä parikin viikkoa. Hän pystyisi kokemuksellaan haastamaan Heinäluoman hyvin niin asia- kuin linjakysymyksissä, mutta ainakin näillä näkymin on epätodennäköistä, että hän nousisi todelliseksi kilpailijaksi puoluekokousedustajien keskuudessa. Tuomioja tietää tämän asetelman hyvin. Ehdokkuus voisi olla pikemminkin palvelus puolueelle keskustelun aikaan saamiseksi kuin heittäytyminen todelliseen tasaväkiseen kamppailuun. Kysymys kuuluu, onko hän taas halukas tähän rooliin.
Heinäluomalla on hyvä ote SDP:n kentästä, mutta sen ulkopuolella hänet tunnetaan huonosti. Mies on pitkän linjan taustavaikuttaja, mutta puoluesihteerin linjaukset tai persoona ovat suurelle yleisölle arvoitus. Ryhdyttyään tavoittelemaan Lipposen seuraajan paikkaa hänen olisi tultava kuorestaan ulos. Niin hän ei tehnyt vielä ainakaan torstaina. Määritelmä sosiaalidemokratian siirtämisestä "pari piirua ihmisen suuntaan" ei vielä paljon konkreettisia eväitä linjauksista anna. Kaikkien ehdokkaiden linjauksilla on yleistäkin merkitystä, sillä SDP:n uusi puheenjohtaja tavoittelee seuraavissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikkaa.