Lähes kaikki Suomen politiikassa ja järjestöelämässä ovat joutuneet tavalla taikka toisella tekemisiin Kokkolassa lähes 50 vuotta sitten syntyneen 197-senttisen hujopin, Eero Olavi Heinäluoman, kanssa. Hän on pyörinyt Helsingin nuoriso-, opiskelija- ja järjestöpolitiikassa sekä valtiollisen elämän vaikutusvaltaisissa kabineteissa ja päätöksentekopöydissä jo noin 30 vuotta. Viime vuodet hän on kiertänyt ahkerasti kenttää ja kätellyt kaikki kättelemisen arvoiset ihmiset valmistautuessaan SDP:n johtajakilpaan.
Suomesta on vaikea löytää konklaavia, jossa Heinäluomaa ei olisi nähty järjestelemässä asioita. Kun hänet tapaa, kukaan ei jää kylmäksi. Heinäluoma kuuluu samaan ammattilobbareiden ja politiikan broilereiden väsymättä surraavaan Duracell-sukupolveen kuin esimerkiksi Esko Aho aikoinaan tai Ben Zyskowicz ja Matti Viialainen yhä. Samoissa ympyröissä pyöri aikoinaan kirkkaana tähtenä myös Erkki Liikanen, mutta hän hyppäsi virkauralle 1990-luvun lopulla.
Se vei Liikasen sivuraiteille SDP:ssä. Hän olisi nyt ansioiltaan, tiedoiltaan ja taidoiltaan ylivoimainen Paavo Lipposen seuraajaksi, mutta hän etääntyi henkisesti Euroopan herrakerroksissa demarien järjestöväestä ja se hänestä. EU:n huipulta ei tulla SDP:n johtoon. Sinne ponnistetaan kentän kautta, kuten Heinäluoma tekee. Hän on ollut jo pari vuotta johtajasuosikki järjestöväen keskuudessa.
Heinäluoma on loistanut myös mediassa siitä lähtien, kun hänestä tuli SDP:n puoluesihteeri 2002 ja kansanedustaja 2003. Ehdokas, jota ei tunneta, ei mene eduskuntaan ensi yrittämällä ja noin 7 000 äänellä. Puheet tuntemattomasta Heinäluomasta ovat puhdasta myyräntyötä häntä vastaan.
Kun Antti Kalliomäki asettui kannattamaan Heinäluomaa SDP:n johtoon, hän viittasi tämän mediataitoihin. Viittaus jäi vähän epämääräiseksi, kun Heinäluoma kiirehti sanomaan, ettei mediaa voi hallita.
Aivan. Mediaa ei voi hallita, mutta sen avulla voi operoida ja tehdä sosiaalidemokraattista politiikkaa, ja sen taidon Heinäluoma osaa. Lukuisat demaripoliitikot ovat toistelleet Heinäluoman lanseeraamia poliittisia linjauksia ja iskulauseita vuosien varrella ilman, että he ovat aina edes tajunneet, mistä mediaan sopivat oivallukset ja iskulauseet uivat heidän huulilleen.
Heinäluoma oli julkisuuden hallinnan ykkönen demareiden keskuudessa jo silloin, kun hän työskenteli SAK:ssa takapiruna ja Lauri Ihalaisen kuiskaajana.
Suomessa käytettiin termiä hämähäkki Urho Kekkosen viime vuosina. Ilmaisulla tarkoitettiin kansliapäällikkö Juhani Perttusta, joka hääri taustalla ja järjesteli asioita presidentin mandaatilla. Niin ainakin kuviteltiin, joskin viime vuosina ilmestyneet kirjat ovat osoittaneet, että Perttusen roolia Kekkosen sanansaattajana liioiteltiin.
Heinäluoman toimintaa ennen puoluesihteeriyttä voi myös luonnehtia hämähäkkimäiseksi. Hän pyöri demarien herrakerroksissa ja vallan liepeillä olematta itse vallankäyttäjä. Hän toimi sananselittäjänä, kuiskaajana sekä mediapelien ideoijana ja toteuttajana - jopa hallitusohjelmien tekijänä.
Hän oli hyvin käyttökelpoinen, koska hän osaa lobata, hallitsee asiat, tuntee ihmiset ja tietää, miten vaikutetaan. Hän on myös puhekone, joka ei väsy koskaan markkinoimasta sosiaalidemokraattista ilosanomaa.
Demarieliitin luottamusta Heinäluomaan kuvaa se, että hän oli samaan aikana sekä Kalevi Sorsan että Lauri Ihalaisen luottohenkilö. Sorsa kutsui Heinäluoman avukseen, kun hän lähti tavoittelemaan presidentin virkaa Mauno Koiviston jälkeen, mutta edes Heinäluoma ei pystynyt tekemään Sorsasta presidenttiehdokasta 1993. Hän ei ollut vielä niin taitava kuin nykyisin, ja tehtävä oli muutenkin vaikea.
Paavo Lipponen vieroksui pitkään Heinäluomaa, mutta näki viisaaksi hyväksyä hänet puoluesihteeriksi 2002, vaikka oli antanut Heinäluomalle rukkaset 1996. Lipponen tarvitsi Heinäluoman tukea ay-yhteyksien takia, kun Erkki Tuomioja haastoi hänet puheenjohtajakilpaan. Tämä osoitti, että takapirusta oli kasvanut itsenäinen ja osaava tekijä.
Tänään arvioidaan, ettei Heinäluoman voittokulkua pysäytä mikään, ei edes Tuomioja. Heinäluoma voi kompastua kalkkiviivoilla ehkä vain siihen, että hän on monien demarien mielestä liian osaava, liian tietävä ja liian päällekäyvä - politiikan besser wisser. Tästäkin näkee, että puheet tuntemattomasta Heinäluomasta ovat puuta heinää.
Ilmaisua voi ymmärtää vain, jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei Heinäluoma ole tuonut koskaan julkisesti yhtä pontevasti ja avoimesti esiin mielipiteitään kuin kulissien takana. Hänen avauslinjauksensa puheenjohtajaehdokkaanakin oli yhtä tyhjän kanssa: pari piirua ihmisen suuntaan. Iskevää otsikkotermiä voi itse kukin tulkita niin kuin haluaa.
Heinäluomalta on turha odottaa erityistä avoimuutta. Hän puhuu paljon, mutta sanoo vähän. Se on pelin henki SDP:n johtajapelissä, jossa pärjää kliseillä. Hänen on kuitenkin pakko astua ulos kaapista viimeistään silloin, jos hänestä tulee uusi puheenjohtaja - ja ennen pitkää jopa pääministeri. Todellinen Heinäluoma kuoriutuu esiin silloin.
Hän on ollut tähän saakka niin perusdemari ja ay-henkinen kuin voi vain olla. Niillä opeilla pääsee puolueen johtoon, mutta ei pitkälle pötkitä Suomen ongelmissa.