Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma kiittelee VR:n päätöstä rahoittaa itse Seinäjoki-Oulu välisen rautatien peruskorjauksen.
"VR:n päätös on pakon sanelema, mutta tervetullut. Kiitos yhtiön johdolle ja henkilökunnalle työhön sitoutumisesta ja vastuullisuudesta. Hallitus ei kuunnellut asiantuntijoiden ja eduskunnan varoituksia siitä, että ilman lisärahaa ratatyöt keskeytyisivät. Nyt ollaan tilanteessa, jossa vastuun ottaa liikenne- ja viestintäministeriön sijaan VR Osakeyhtiö. Näin valtion velvoitteet siirrettiin liikennöitsijälle. Odottaako hallitus seuraavaksi, että Matkahuolto Oy huolehtii maanteiden ylläpidosta?", kyselee Heinäluoma tiedotteessaan.
Eero Heinäluoma muistuttaa, että eduskunta on useaan otteeseen ilmaissut huolensa radanpidon rahojen riittävyydestä.
"Ministeri Jyri Häkämies on käyttänyt arvokkaan puheenvuoron rautatieliikenteen tulevaisuudesta. Keskustan täytyy nyt luopuu ajatuksestaan alistaa rautateiden henkilöliikenne kilpailutukselle. Eli toimia samoin kuin kokoomus ja muuttaa kantansa SDP:n linjoille", muistuttaa Heinäluoma.