Kolumni

Heinäkuun Viides Päivä

Tätä kirjoittaessa istun kesälomalla Sysmässä Päijänteen rannalla. Edessä avautuu sininen ja kimaltava järvimaisema, leveä Tehinselkä ja Päijätsalon kaareva huippu.

Tätä kirjoittaessa istun kesälomalla Sysmässä Päijänteen rannalla. Edessä avautuu sininen ja kimaltava järvimaisema, leveä Tehinselkä ja Päijätsalon kaareva huippu. Ympärillä on paljon vihreää, puita, pensaita ja aluskasvillisuutta. Jotain helähtää sisällä, kun katson maisemaa, lämmin ailahdus, tuttuutta, iloa. Asemoin tunteen oitis kotiseuturakkaudeksi. Tähän maisemaan tahdon aina palata. Se on minun Isänmaani. Täällä sielu lepää.

Tänään on pakko kaivaa esiin Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista runo "Heinäkuun Viides Päivä". Suosittelen samaa ja menemistä vaikkapa mökin laiturille tai terassille lukemaan värssyä muille - Runebergiä nimittäin pitää lukea ääneen!

"Rannalta tältä palasen/ maat´ ihanaista isien/ sa näet, nuorukainen:/ kuin Virtain järvet ihanat/ on Saimaan sadat lahdelmat,/ Imatra pauhaavainen/ ja Vuoksen aallot vaahtoisat." (suom. Paavo Cajander)

Runeberg lataa meihin maisemaan sidottua isänmaallisuutta. Runossahan vanha soturi kuvaa nuorukaiselle heinäkuista kotimaataan. Päivään liittyy väkevä muisto ("se Dunckerin vei kuolohon"). Yhdistelmästä kasvaa suomalainen maisema, jossa asuu urheuden ja ylväyden jalostama kansa. Heinäkuun Viidennestä Päivästä nousee maisemaisänmaallisuuden keskeisin sanoma, "maan eestä kuolisitko tään?".

Jokainen kansakunta katsoo maisemaansa ja kokee samanlaisia väristyksiä. Norjalaiset, itävaltalaiset ja sveitsiläiset innostuvat Alpeista, alankomaalaiset ja unkarilaiset alavasta maasta. Englantilaisilla on nummet, skoteilla highland ja Ranskalla Provence. Yhtä kaikki, pohja on sama meillä Euroopassa. Tunneside maiseman ja kansakunnan välille luotiin 1800-luvulla. Ranskan vallankumous katkaisi säätylojaalisuuden ja romantiikka antoi välineitä yksilöllisen isänmaatunteen kokemiseen.

Tänään Duncker, sotaurhoollisuus ja staattinen maisemakuva ovat osa mennyttä kulttuuria. Silti runo on opettanut meille, että maisema on arvokas ja isänmaallisuuden näkyvä tunnus. Pysyväksi on jäänyt idyllinen, taivaan reunaan ulottuva metsäinen järvinäkymä. Siksi "Heinäkuun viides" on syvällä identiteetissämme. Monet sukupolvet osasivat runon ulkoa ja se kilpaili kansallislaulun statuksesta. Suomen maisemaa ovat sittemmin kuvittaneet kymmenet taiteilijat, valokuvaajat ja graafikot. Kansalliskirjailijan kuvaamia rantoja, virtoja ja aaltoja haettiin joukolla Keski-Suomen järvimailta, Hämeestä ja Karjalasta. Näille alueille nousi myös ensimmäinen kesäasutus.

Runeberg vaikuttaa tänään ehkä pölypilven takaa mutta aitoa suomalaisuutta haemme edelleen luonnosta. Jorma Ollilan vetämä maabrändivaltuuskunta jalosti luonnon yhdeksi Suomen kärkikohteeksi. Itse olen arkikaupunkilainen ja rohkenen väittää, että suhteemme luontoon on ylikorostunut. Metsä ja luonto ovat meillä toki vahvoja muistin tihentymiä, mutta elämä 2000-luvulla on urbaania, modernia ja tekniikan sävyttämää. Silti kansallisesta maisemakuvaston tunnevoima on valtava. Viesti siirtyy sukupolvelta toiselle. Olennaista ei ole kuvan totuudellisuus, vaan myyttinen voima.

Kansallismaisema on Suomessa virallinen käsite. Siihen kuuluu sekä luonnonmaisemaa, viljeltyä maaseutua että historiallisia monumentteja. Kansallisessa omakuvassa ja matkailumarkkinoinnissa on edelleen vahva luontolisä. Meillä kylät, kaupungit ja alueet saavat merkityksenä suhteessa luontoon, eivät suhteessa historiaan tai kulttuuriperintöön. Teollista ja modernia Suomea myydään yhä luontoeksotiikalla, vaikka todellisuus ja mielikuvat eivät vastaa toisiaan. Urbaani nuoriso ei erota puulajeja, ei käy marjassa eikä tunne sieniä.

On totta, että meillä on "luontoa" runsaasti väkimäärään nähden ja vihreä dominoi maisemaa. Todellisuudessa aitoa luontoa ei juuri ole. Metsä on valjastettu ihmisen käyttöön kaskeamalla ja viljelemällä sekä tuottamalla tervaa, sahapuuta, lautaa ja sellua. Kiinnostavaa Suomessa on se, kuinka metsästä ja luonnosta huolimatta tässä maassa on pärjätty, eletty ja tuotettu kulttuuria. Tasapaino ihmisen ja luonnonvoimien, teknologian ja maanviljelyn välillä on perusta, jolle suomalainen nykyaika on kehittynyt.

Ajattelen, että jotain tällaista Runebergkin halusi runollaan sanoa Suomesta...