Hidastunut talouskasvu on Kuntaliiton rakennemuutoskatsauksen mukaan tasannut aluekehityksen eroja. Tuotannon, väestön ja talouden keskittyminen on merkittävästi hidastunut ja samalla alueiden väliset erot ovat pienentyneet.
Selvimmin käänne näkyy suurilla keskusseuduilla sekä elektroniikkateollisuuden alueilla. Kasvukeskusten muuttovoitot ja toisaalta tappioalueiden muuttotappiot ovat pienentyneet 1990-luvun huippuvuosista. Suurten keskusten lähikuntien vetovoima näyttää entisestään voimistuvan.
Erot eri alueiden välillä ovat kuitenkin edelleen suuret. Heikommin kehittyneet alueet keskittyvät edelleen Lapin ja Itä-Suomen alueille ja vastaavasti parhaiten menestyvät alueet Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Pirkanmaalle, Keski-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle.
Väestönkasvu vuosina 1996-2002 oli voimakkainta suurissa Oulun, Tampereen, Helsingin ja sen imussa Porvoon ja Lohjan sekä Jyväskylän ja Turun seutukunnissa. Helsingin seudun kasvu oli vuosina 1996-2002 määrällisesti suurempi kuin koko maassa yhteensä. Selvä käänne väestönmenettäjistä muuttovoittoalueiksi on tapahtunut mm. Lahden, Seinäjoen, Kuopion, Etelä-Pirkanmaan, Hämeenlinnan, Lappeenrannan sekä Tammisaaren seutukunnissa.
Investoinnit kasvoivat laman jälkeen nopeasti, mutta alueellisesti epätasaisesti. Suhteessa arvonlisäykseen investoinnit ovat selvästi suurimmat Pohjois-Pohjanmaalla ja sen jälkeen Itä-Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa sekä Lapissa. Alhaisin investointiaste on Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa sekä Pohjois-Savossa. Seututyypeittäin investointiaste on ehkä yllätyksellisestikin ollut korkeinta harvaan asutulla maaseudulla.