Talouden sumeiden näkymien vuoden Suomi olisi ehdottomasti tarvinnut parin vuoden työmarkkinarauhan. Nyt palkkaratkaisutkin joudutaan hoitamaan vaikeimman kautta.
Torstaina sekä työnantajat että työntekijät pahoittelivat keskitetyn työmarkkinaratkaisun kaatumista. Tästä voisi päätellä, että osapuolet tekivät töitä sopimuksen eteen hartiavoimin. Tulos kuitenkin kertoo, että nimenomaan tahtoa puuttui. Silloin kun sitä on ollut, sopimukset ovat syntyneet.
SAK:n Lauri Lyly tunnusti asian varsin suoraan MTV3:n haastattelussa. Hänen mukaansa sopimukseen pääsyyn ei ollut riittävästi painetta. Näin siksi, että valtaosa työehtosopimuksista on katkolla vasta ensi syksynä ja vuoden päästä keväällä.
Myös pääministeri Jyrki Katainen että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ilmoittivat olevansa neuvottelujen kariutumisesta harmissaan. Se ei ole ihme, sillä sopimus olisi rauhoittanut pariksi vuodeksi yhden talouden epävarmuustekijän ja tuonut sameaan tulevaisuuteen lisää ennustettavuutta.
Työmarkkinajärjestöt eivät pystyneet hoitamaan tonttiaan tällä työmaalla. Neuvottelujen kaatuminen osoitti, että järjestöt todella ovat etujärjestöjä, mutta se etu ei tarkoita isänmaan etua.
Kataiselle ja Urpilaiselle sopimusneuvottelujen kaatuminen oli arvovaltatappio. Heidän vetoomuksensa jäivät nyt huudoksi tuuleen, eikä tilannetta pystynyt tällä kertaa pelastamaan edes työmarkkinakonkari ja ministeri Lauri Ihalainen.
Edellisen kerran järjestöt sivuuttivat Kataisen tahdon tylysti vain joitakin viikkoja sitten, kun pääministeri oli helmikuun puoliväliin mennessä pyytänyt työmarkkinajärjestöiltä esityksiä työurien pidentämiseksi. Kesärannan portista kulki järjestöjohtajia sisään ja ulos mutta esitykset jäivät tulematta.
Vielä hallituksessa Jyri Häkämies oli Kataisen luottomiehiä, mutta yhteiset vuodet politiikassa eivät äskettäin EK:n toimitusjohtajaksi siirtyneen Häkämiehen toiminnassa paljoa painaneet. Hän oli omaksunut nopeasti oman uuden roolinsa ja noudatti nyt uusien isäntiensä eli EK:n hallituksen tahtoa.
Neuvotteluosapuolet syyttivät karilleajosta perinteiseen tapaan toisiaan. Pöydällä oli tietojen mukaan jopa pienenpieni palkankorotus, mutta sopimatta jäi, miten se olisi jaettu. Palkansaajat halusivat kaikille jotain, mitä EK vastusti.
Toinen kiistely koski työeläkemaksuja. EK olisi halunnut laskea niitä vedoten siihen, että alemmat maksut tukevat ostovoimaa. Esitys ei saanut vastakaikua.
Kaikkiaan koko neuvottelujen lähtökohta oli ilmeisen heikko. Kannat oli kummassakin leirissä lyöty liian tiukasti ennakolta lukkoon. Pöydässä olevien keskusjärjestöjohtajien valtuudet tehdä vastaantuloja näyttävät loppuneen kesken.
Silloin kun taloudellinen tilanne on normaali, on luontevaa viedä palkkaneuvottelut liittotasolle, sillä toimialojen palkanmaksukyky vaihtelee. Nyt poikkeusaikana olisi vaadittu toisenlainen, työmarkkinarauhan tuova ratkaisu.
Vaikka työmarkkinaosapuolilta loppui tahto, maan hallitus onneksi näytti torstaina yllättävää päätöksentekokykyä. Lähiajat osoittavat, missä määrin kehysriihen ratkaisut antavat vauhtia reaalitalouteen.