Onneksi me elämme niin sanotussa hyvinvointiyhteiskunnassa, joka pitää huolta siitä, että meistä huolehditaan asianmukaisesti. Vai huolehditaanko?
Marja (nimi muutettu) on yli 60-vuotias eläkeläinen Oulussa. Viime viikkoina elämää ovat mullistaneet tuleva muutto ja ponnistelut painon pudottamiseksi ennen polvileikkausta. Kun vielä sydämentykytystäkin ilmaantui painamaan mieltä, Marja kyseli laihdutusta seuraavalta sairaanhoitajalta, että "voiko tämä johtua ressistä".
Perjantaina viikko sitten Marja sai puhelun. Sairaanhoitaja totesi ilmeisen huolestuneena, että kaliumpitoisuus on Marjan veressä nyt sellainen, että sydänkohtaus on hyvinkin mahdollinen. Vasta uusittuja, kalliita verenpainelääkkeitä ei saisi missään nimessä enää käyttää. Uusi resepti lähtisi tuotapikaa lähimpään apteekkiin, mistä lääkkeet saisi seuraavana päivänä.
Jokin meni Rajakylän terveysasemalla jälleen pahasti vikaan, sillä apteekista ei lauantaina Marjan reseptiä löytynyt.
Rajakylän terveysasema meni kiinni kesälomien takia. "Tuiraan en lähde", Marja sanoo tiukasti.
Systeemi opettaa. Kokemus kertoo, ettei omalta terveysasemalta apua heru, vaikka kuinka anelisi. Miksi siis lähteä turhan pantiksi Tuiraan asti.
Keväällä 2008 Marja kuvitteli jo ponnistaneensa - monien mutkien kautta - leikkausjonoon kurjien polviensa takia. Epäluulot heräsivät viime syksynä, mutta vasta kun hän rohkaistui itse soittamaan kirurgiselle osastolle Oysiin selvisi, ettei luvattua lähetettä ollut koskaan lähetetty. Pätkikö lääkärin muisti vai osuiko sormi delete-näppäimeen? Kuka tietää.
Onkohan asiakkaita pompottava priorisointitaktiikka sittenkin se salainen ase, jolla potilasjonoja laitetaan Oulussa ruotuun? Polviongelma kun voi olla akuutti ja kipeä, mutta ei tappava.
Puhelimitse ei laiminlyöntiä suostuttu terveysasemalla korjaamaan.
Kaikki yritykset päästä uudestaan lääkärille taas törmäsivät terveysaseman portinvartijaan, yritti sitten ajanvarausta puhelimessa tai paikalla. Selvyyden vuoksi asiakas määrättiin lukemaan pöydällä lojuneita lehtileikkeitä, joissa Kaleva uutisoi lääkäripulasta.
Sitten Marjalla kävi vihdoin tuuri. Hän syöksyi pyöräillessä katuun ja repi polvensa näyttävästi auki. Pikku haava, mutta katso: simsalabim, terveysaseman ovi aukesi.
Lääkärit vaihtuvat, joten eteen sattunut lääkäritakki ei ajatellutkaan selittää saatikka pyytää anteeksi sitä, että asiakas oli menettänyt kollegan virheen takia puoli vuotta. Kävely on kyllä yhä tuskaisampaa. Mutta nyt Marja on liikahtanut sentään leikkausjonoon asti.
Itse asiassa leikkaustarve on todettu ensi kerran jo neljä vuotta sitten. Pitää myös tietää, ettei Marja ole vaateliaimpia. Hän on diplomaatti, vanhan ajan tarjoilija, tottunut ennemmin palvelemaan kuin penäämään oikeuksiaan. Tosissaan hän hermostuu vasta kotona murehtiessaan.
Mutta hänkin oppii koko ajan. Terveysasemaan ei ole luottamista. "Jos niihin luottaa, ehtii kuolla", hän nyökkää.
Jos joku edes joskus myöntäisi potilaalle asioiden menneen kuin noiduttuna pieleen. Sen sijaan Rajakylässä kehitetyn, selvästikin lamaannuttavan logiikan mukaan asiakkaan kuuluu nyt ilmeisesti ensin kupsahtaa sydänvaivoihinsa ennen kuin hänelle annetaan vapaaehtoisesti resepti.
arja.mikkola@kaleva.fi