Oululaisilla on oivallinen tilaisuus opetella hymyilemään jo tänä kesänä. Hymy piristää kummasti katukuvaa ja kertoo matkailijoillekin myönteistä kaupungista.
"Siellä Oulussa oli sitten iloisia ihmisiä. Kaikki hymyilivät", oululaisia kehutaan. Pessimistisimmät matkailijat tietenkin pysähtyvät alkuällistyksessään miettimään, mikä heissä on oikein vikana, kun kaikki noin virnuilevat. Se taas ei ole oululaisten ongelma.
Miksi oululaisten sitten pitäisi opetella hymyilemään?
"Hymyile! Olet piilokamerassa!" tai ainakin melkein, sillä ensi kesän aikana ja viimeistään vuoden 2006 alusta kaupungissa ryhdytään valvomaan katutiloja tallentavin videokameroin. Kameroita tulee keskustaan ja Tuiraan yhteensä 20, mutta järjestelmä on näppärä laajentaa 32 kameraan.
Kamerat ja tarvittavat oheislaitteet sekä ylläpidon maksaa kaupunki. Nauhoitukset ja valvonnan hoitaa poliisi.
Katutilojen videokameravalvonta ei tietenkään ole aivan olankohtausjuttu.
Esimerkiksi Tanskassa on suhtauduttu erittäin kielteisesti julkisten katutilojen videovalvontaan. Siellä uskotaan turvallisuuden lähtevän ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Yhteiskunnallista turvallisuutta ei tanskalaisten mielestä taata videokameroin.
Näkökohta on merkittävä. Mitä, jos valvontakameroiden alla todella tapahtuu jotakin törkeää, mutta poliisia ei kuulu paikalle?
Koko valvonta menettää uskottavuutensa, eivätkä kaupunkilaiset tunnekaan oloaan yhtään turvallisemmaksi. Tilanne saattaa olla päinvastainen. Kukaan ei välitä, vaikka isoveli muka valvoo. Poliisilta on löydyttävä kyky toimia.
Toisaalta Englannissa, jossa videokameravalvonnan on arvioitu olevan runsainta Euroopan unionin maista, on pystytetty satoja kameravalvontajärjestelmiä ympäri maata. Siellä on erityisiä City Watch -projekteja ja asukkaat ovat niistä hyvin tietoisia. Tuloksia on saatu aikaan.
Suomessa ei ole säädelty lailla, miten videokameravalvonta tulee hoitaa. Sovellettavaksi tulee kaksi lakia. Toinen on rikoslaki, joka kieltää salakatselun. Oululaisessa tapauksessa tuskin on kyse salakatselusta, sillä kameroista kerrotaan ihmisille erityisin kyltein.
Toinen videovalvontaan sovellettava laki on henkilötietolaki. Sen lähtökohta on, että ihminen saa tarvittaessa tarkistaa, mitä tietoja, tässä tapauksessa kuvatallenteita, viranomaisella on käytettävissään asianomaisesta henkilöstä. Periaatteessa oululaiset voisivat jopa jonottaa poliisille katsomaan, miltä he näyttivät kulkiessaan Rotuaarilla tiettynä kellon aikana.
Oululaisessa valvontajärjestelmässä videotallenteita aiotaan säilyttää kolme viikkoa.
Ruotsalaiset ovat luonnollisesti lainsäädännössä kaikkein pisimmällä. Siellä on saatu aikaan oikein kunnon byrokratia lupa- ja ilmoitusvelvollisuudesta. Ehkä juuri siksi Ruotsissa on vähemmän valvontakameroita kuin Suomessa.
Me suomalaiset joudumme kameroiden alle päivittäin esimerkiksi asioidessamme kaupoissa. Vaatekaupoissa sovituskoppiin asennetut kamerat ovat ainakin tietosuojavaltuutetun tulkinnan mukaan rikoslain tarkoittamaa salakatselua, jota asiakkaiden ei pidä sietää. Katuvalvonta on eri asia. Sillä pyritään lisäämään turvallisuutta.
Oululaiset, naama hymyyn jo tänä kesänä!
kari.sankala@kaleva.fi