Hei mies, tänään ta­pah­tuu!

KonserttiLammassaaren juhlateltassa 19.8.Kauko Röyhkä ja Mikkelin kaupunginorkesteri johtajanaan Vellu Halkosalmi.

Kauko Röyhkän musiikista löytyi uusia ulottuvuuksia Mikkelin kaupunginorkesterin säestämänä.
Kauko Röyhkän musiikista löytyi uusia ulottuvuuksia Mikkelin kaupunginorkesterin säestämänä.
Kuva: Malkamäki Marjaana

Lammassaaren juhlateltassa 19.8. Kauko Röyhkä ja Mikkelin kaupunginorkesteri johtajanaan Vellu Halkosalmi. Jori Hulkkonen 303 x 10 and his Acid Symphony Orchestra.
Lammassaaren juhlateltan avajaiskonsertti herätti ennakkoon kiinnostusta: Voiko rockia esittää ilman rocksoittimia? Miltä kuulostaa sinfonia lelusyntetisaattoreille?

Tuntui oudolta ajatella Kauko Röyhkän esitystä ilman kitaraa ja rumpuja, mutta niinpä vain hänen musiikkiinsa avautui uusi hieno näkökulma jousiorkesterin avulla. Poikkeuksellinen konsepti oli jo muutamassa konsertissa testattu ja toimivaksi todettu, joten yleisön eteen saattoi astella rento ja hyväntuulinen laulaja. Ja kun orkesteri aloitti nykyoululaisen kulttuuritahdon kannustuslauluksi kääntyneen Paska kaupungin intron, tunnelma oli saman tien katossa.

Mikkelin kaupunginorkesterin kahdentoista jousisoittajan pehmeä mutta muheva sointikudos oli Röyhkälle odotettua luontevampi miljöö. Hänen ei juuri tarvinnut muuttaa laulutapaansa, vaan hän paremminkin sai lisää dynaamista liikkumatilaa. Uran varrelta koottujen laulujen tekstit nousivat nyt esiin bändiversiota dramaattisempina.

Painettuna Röyhkän tekstit ovat lyhytproosaa, mutta musiikin yhteydessä ne muuttuvat lyriikaksi. Kyse on rytmistä ja tarinoiden vähittäisestä avaamisesta, mistä hieno esimerkki oli laulu Observatorion mäellä.

Suuri ansio oli kapellimestarina toimineen Vellu Halkosalmen hienoissa sovituksissa. Joka laululla oli oma persoonallinen ilmeensä, ja vaikka se paikoin poikkesi paljonkin levyversiosta, mitään oleellista alkuperäisestä ei puuttunut. Halkosalmi piti soittotempot melko rauhallisina - aluksi ehkä enemmänkin, kuin Röyhkä aluksi olisi halunnut, mutta yhteinen linja löytyi nopeasti, ja ratkaisu oli kokonaisuuden kannalta onnistunut.


Jori Hulkkonen
oli koonnut Acid Symphony Orchestran, jonka kymmenellä miehellä oli kullakin näplättävänään keräilyharvinaisuudeksi luokiteltava Roland TB-303 bassosyntetisaattori. Tätä 1980-luvun alun soitinta ei suunniteltuesiintymiskäyttöön vaan muusikon harjoittelun säestäjäksi. Hopeanharmaan laatikon Lo-Fi soundimaailma kuitenkin vetosi tanssittavan konemusiikin tekijöihin varsinkin niin sanotussa acid house -tyylisuunnassa.

Orkesterin esillepano oli sinfonisen tyylikäs. Mustapukuinen miehistö istui rivissä, ja frakkiasuinen kapellimestari Hulkkonen ohjasi kokonaisuutta miksauspöydän äärestä. Lavavalaistus oli toteutettu maulla. Kokonaisuudessa oli viehättävää lähimenneisyyden koneromantiikkaa - hieman kuin Kraftwerk-yhtyeen esityksissä.

Acid symphony ei melodioilla herkutellut, se oli etupäässä rytmien ilottelua. Tanssimusiikista ei kuitenkaan ollut kyse. Hulkkonen miksasi koneisiin tallennettuja sekvenssejä suvereenisti ja kiinnostavalla tavalla. Muusikot manipuloivat laitteidensa säätimiä tarkasti kapellimestarin merkkien mukaan. Liikkeelle lähdettiin minimaalisesta alusta ja päädyttiin massiiviseen vyörytykseen.

TB-303:n perussointi ei ole syvän moniulotteinen kuin vaikkapa Moog-syntetisaattorin vaan pikemminkin kuivakan kumiseva. Kymmenen laitteen summa oli kuitenkin kelvollista kuultavaa. Hulkkosen taitoa luoda laaja kokonaisuus melko vähästä täytyy ihailla, sillä reilu puolituntinen humahti lähes varkain. Vain muutamassa kohdassa tuli paikallaan junnaamisen tunne.

Ilmoita asiavirheestä