Valtion aluepolitiikka on epäonnistunut surkeasti, kun vaikuttavuuden mittariksi otetaan valtion hallinnon työpaikkojen alueellistaminen.\p|
Keskustan hellimästä desentralisaatiosta on pääkaupunkiseudulla noussut aina kova poru, kun toimintoja on yritetty siirtää muualle. Kaikki mahdolliset kivet on käännetty, jotta valtion työpaikat eivät siirtyisi pääkaupunkiseudulta maakuntiin.
Muutama vuosi sitten pääkaupungissa parahdettiin ja väitettiin, että ruuhka-Suomi elättää muuta maata. Viime aikoina on herätelty ajatusta, että maakunnalliset liikennehankkeet ovat pois pääkaupunkiseudun liikennerahoista.
Maakuntien liikennehankkeissa nähdään pääkaupunkiseudulla "vahvaa aluepolitiikan makua". Se maku ei ole haitannut, kun vuosikymmenten ajan keskushallinto, virastot ja laitokset on keskitetty pääkaupunkiseudulle.
Myös kymmenen vuotta sitten aloitettu valtion työpaikkojen alueellistaminen on yllättäen toteutunut lähes päinvastaisessa mittakaavassa kuin oli tarkoitus.
Alueellistamisen hedelmistä on päästy nauttimaan lähinnä Etelä- ja Länsi-Suomessa. Valtion alueellistamispolitiikassa hajasijoituksen raja kulkee jossain Hämeenlinnan tienoilla.
Vasta alle 4 000 valtion työnpaikkaa on kymmenessä vuodessa hajasijoitettu muualle maahan.
Samaan aikaan Pohjois- ja Itä-Suomesta on valtion alueellistamispolitiikan myötä vähennetty noin 6 000 valtion työpaikkaa.
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan Matti Ahteen (sd.) mukaan Uudenmaan valtionhallintoon on vastaavassa ajassa tullut 6 000 uutta työpaikkaa.
Tavoitteena alueellistamisessa on 4 000-8 000 työpaikan hajasijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle vuoteen 2015 mennessä. Viimeisetkin päätökset alueellistamisesta pitäisi tehdä ensi vuonna ja toteuttaa vuosikymmenen puoliväliin mennessä.
Alueellistamisen piiriin pitäisi kuulua kaikki valtion toiminnot. Eduskunnan terästämä lausuma erityisesti alueellisista näkökohdista ja vaikutuksista on kaikunut kuuroille korville.
Vastakkainasettelu ei vie asioita eteenpäin, ja koko maata pitäisi kehittää tasapuolisesti, tehokkaasti ja tuottavasti.
Pääkaupunkiseudulla voitaisiin kuitenkin tunnustaa se tosiasia, että valtionhallinto, virastot ja laitokset ovat mittava ja pysyvä tulonsiirto muualta maasta pääkaupunkiseudulle.
Huonosti ja väkisin toteutettu alueellistaminen ei ole kenenkään etu. Mitä virkaa maakunnissa on huonosti motivoituneella henkilöstöllä, joka tulee tänne vain vastahakoisesti ja itkee koko ajan takaisin pääkaupungin herkkujen pariin?
Hajasijoitus ei liioin ole ilmaista puuhaa. Ruotsissa alueellistetun työpaikan hinnaksi on laskettu jopa 100 000 euroa. Alueellistetun työpaikan takaisinmaksuun on Ruotsissa laskettu menevän yli 20 vuotta.
Kannattaako tällaisilla summilla itkeä alueellistamisen myötä tulevia työpaikkoja? Parempi vaihtoehto mekaanisen hajasijoituksen sijaan olisi määrätietoinen sijoittaminen kasvun edellytyksiin.
Kasvun edellytysten, taloudellisen toimeliaisuuden, hyvinvoinnin ja teollisuuden kilpailukyvyn pohjana on hyvin toimiva logistiikka.
Muutamasta hajasijoitetusta työpaikasta voitaisiin varmaankin luopua, jos vastineeksi Pohjois-Suomesta maailmalle saataisiin hyvin toimivat liikenneyhteydet. Nyt nämä edellytykset eivät aina toteudu.
Tiestön ylläpitoon ja kunnostamiseen on viime vuosina syntynyt jatkuvasti kasvava vaje, Pohjanmaan radan kunnostusrahoitus kangertelee, eikä välttämättömästä kaksoisraiteesta Ouluun asti ole vielä tietoakaan.
Merirahtikin joutuu vaikeuksiin kiristyvän rikkidirektiivin takia ja lentoliikenne olisi ilman ulkomaisia kirittäjiä yhä val-
tionyhtiön varassa. Kohta täällä ajelee vain rekkoja huonokuntoisilla teillä.
Pohjois-Suomessa on monia myönteisiä kasvun oraita. Niitä ei saisi nyt hukata.