Mikä sen paremmin räntäpäivän tunnelmaan sopisi kuin Loiskis-orkesteri. Hupsis vain, niin aikuinenkin on uppeluksissa toden ja illuusion pyörteissä, jossa lapset uiskentelevat kuin kotonaan.
Mutta eikös aikuinenkin ole valtaosan ajasta pihalla siitä, mikä on oikeasti totta ja mikä vain siltä näyttää? Madetojan salin hihkuvasta lapsiyleisöstä voisi oppia oikeaa asennetta: asiat on leikisti näin ja hauskaa on.
Yhdessä yleisöstä haetun pikkutytön kanssa klovni sahaa leikkisahalla ja viulusta kuuluu sahaava ääni; he potkivat näkymätöntä seinämää, niin orkesterista kuuluu jymähdys. Häkellyttävintä on, kun leikki-kaukosäätimellä saa välillä orkesterin soittamaan ja välillä ei.
"Väärin päin!" huutavat lapset, kun Klovni Dodo alias Jari Siljamäki pyörittelee soittopeliä käsissään ympäri ja ämpäri, eikä löydä oikeaa asentoa. Sitten otelauta löytyy ja ilmoille leimahtaa vauhdikas mustalaismusiikki.
Loiskiksen sirkusorkesterin Ville Ojanen, Pekka Nättinen ja Erkki Okkonen puolestaan käyttelevät aina oikein päin isoa joukkoa instrumentteja, alkaen cajon-haitarista klarinettiin ja banjoon. Mukana menossa on vaikutteita countrystä suomalaiseen kansanmusiikkiin ja klezmeristä rock n´ rolliin.
Pyrkimys moniulotteisuuteen kuuluu sävellyksissä ja sovituksissa siten, että harva kappale on yksioikoisen ennakoitava.
Laulajina Loiskiksen jäsenet ovat tavanomaisempia. Onneksi sanoitukset jatkavat ansiokkaasti Kirsi Kunnaksen ja hiukan Juicenkin perintöä.
Klovni Dodo luottaa lempeään tilannekomiikkaan ja vuorovaikutukseen, joka riemastuttaa lapsia aina. Elämys syntyy ilman erikoisefektejäkin vaikka pehmolelutiikeriä hyödyntäen. Pallonkäsittely on tietenkin kestohitti: Siljamäen jongleeraus saa pikkupojat ihailusta ymmyrkäisiksi.
Katoamistempun kotikutoinen parodisointi hymyilyttää aikuistakin. Miten kulhollisen jogurttia saa katoamaan? Vastaus: Pelle huivin alla syö sen.