Inga Nuojuan ja muut ruukkilaiset luomuhenkiset voi tavata Luomumarkkinoilla lauantaina 13. syyskuuta kello 10-14 Ruukin maatalousoppilaitoksella.
Inga Nuojuan lapsuuden puutarhassa Laitilassa piti olla kieli keskellä suuta. "Ne sotkuu, potki, tramppa ja ränssä", Ingan äiti totesi lapsista.
Ingan puutarhassa Ruukissa saa vaikka ränssätä eli astua raakileiden päälle. "Kyllä puutarhan pitää elämistä kestää", hän sanoo.
Ja mikäs on eläessä: tiuha puusto ympäröi peräti hehtaarin kokoista vehreää paratiisia.
Markku ja Inga Nuojua, insinööri ja eläinfysiologi, muuttivat Ruukkiin lähes 30 vuotta sitten. Kylän keskeltä ostetun talon tontti kävi puutarhaharrastajille kuitenkin vuodessa liian ahtaaksi.
Aluksi lisämaata hankittiin "korvesta", kuten Inga kauempana kotoa sijainnutta paikkaa nimittää. Tällä erää siellä on enää Markun mehiläispesiä, sillä vuonna 1991 perhe hankki omistukseensa Hyttilän tilan lähempää Ruukin keskustaa.
Entiseltä emännältä ei pihaan ole jäänyt kuin syreenipuska ja jotain muuta pientä. Tilalle on tullut valtaisia kokoelma kasveja niin huviksi kuin hyödyksi.
Joukossa on monia 1- ja 2-vyöhykkeen kasveja kuten esimerkiksi ruusukvitteni. Hehtaarilla on monta eri mikroilmastoa, Nuojuat kertovat.
Tätä kaikkea kelpaa päästää puutarhalehden asiantuntijakin kuvaamaan. Ja perhosharrastajat lajiharvinaisuuksia bongaamaan.
Pariskunnan ehdoton periaate on pysyä tarkasti luomumenetelmissä. "En ole koskaan käyttänyt myrkkyjä", Inga sanoo napakasti.
Aateperintö on kotoa, jossa isä oli äärimmäisen tarkka asian suhteen. "Hän tyhjensi likasankonkin kompostiin itse. Muut hänen mielestään sotkivat."
Rikkaruohot eivät saa tällä hehtaarilla jalansijaa. Kaikki kasvaa mustan puutarhamuovin rakosista. "Voisin olla mustan muovin mannekiini", Inga nauraa heläyttää. "Se tukahduttaa kaikki rikkaruohot pelto-ohdaketta lukuunottamatta."
Perunapelto on ollut edellisenä vuonna viherkesannon vallassa. Peruna on siihen kylvetty toukokuun alussa ja muovi vedetty päälle. "Juhannuksen tienoilla peruna on tullut pinnalle, ja muovi poistetaan illalla. Sitten odotellaan muutama päivä, että 1-vuotiset rikkaruohot nousevat pintaan. Ne Markku kärventää kaasuliekillä."
Systeemin Inga kertoo keksineensä vahingossa. "Omista pöljyyksistään oppii."
Kun muut ovat valitelleet kuluneen kesän olleen ankea kaikkine sateineen, Inga Nuojua hyrisee täytyväisyyttä. "En ole ikinä istuttanut niin paljon kuin nyt. Eväsvedet olen vain laittanut. Muuten on luoja huolehtinut kastelusta."
Lannoitteena Inga luottaa etenkin sarvilastuun. Sitä hän laittaa pienen määrän "evääksi" syvään monttuun. Se riittää kasvin koko loppuelämäksi, sillä sarvilastu maatuu niin hitaasti.
"Ylilannoitus! Se on lempiaiheeni", Inga huudahtaa. "Jos lannoitteita pannaan liian paljon, kasvitaudit ja talvi iskevät helposti."
Puutarhureiden suurina apureina ovat mehiläiset. Niitä ei pidetä yksin hunajan takia, vaan Markku Nuojua korostaa merkityksen olevan paljon suurempi pölytyksen kannalta.
"Vaha on toiseksi tärkein, sillä se on tekemiemme voiteiden pohjana. Propolis taas otetaan tarkoin talteen desinfiointiaineeksi."
Kasveja niiden valtiatar puhuttelee kolmannessa persoonassa. "Hänkin saa levitä ihan mihin hän lystää", Inga toteaa karhunköynnöksestä.
"Hän saa pysyä pystyssä omilla kintuilla", Inga sanoo kelloängelmälle oikoessaan sen kukintoja. "Iankaikkinen tukeminen on minusta kurjaa."
Uusia kasveja tulee paljolti vaihtona ja lahjoituksina. Mukaan niitä tarttuu paikasta jos toisesta. "Mulla on laaja sydän. Tämäkin sikoangervo kasvoi Ahvenanmaalla maantien laidassa."
Villapaju tuli lahjoituksena Markun lions-tuttujen kautta. "Tätä mainostettiin sata vuotta vanhana omenapuuna", Inga naurahtaa.
Viiniköynnös taas oli aluksi "outo humala". "Marketin poistomyynnissä kaikki perennat olivat 50 penniä. Tässä ei ollut nimilappua, mutta se myytiin perennana ja arveltiin sen olevan humala."
Yllätys olikin melkoinen, ja nyt kasvihuoneen perältä poimitaan joka kesä Zilgan annista tertuittain suun makeaa.
Onpa kirjallisuudellakin ollut syynsä kokoelman karttumiseen.
"Tämänkään ei pitäisi olla täällä", Inga pysähtyy hyväilemään erään etelän olosuhteet vaativan kukan lehtiä. "Pidän Helvi Hämäläisen romaaneista. Säädyllinen murhenäytelmä -kirjassa oli monia hienoja puutarhakasveja kuten kermespensas tai kermesmarja. Halusin samanlaisen."
Hämäläisen ohella muukin puutarhakaunokirjallisuus viehättää. Mari Mörön Puutarha-lehden kolumnit vallankin.
Nuojuat siis ehtivät harrastaa muutakin kuin Hyttilää. "Täällä selviää pienellä työllä. Minä haluan muutakin elämää", Inga vakuuttaa.
"On päätettävä tuleeko puutarhasta paratiisi vai pakkotyölaitos", hän sanoo. "Meillä se on ehdottomasti ensimmäinen."
Toinen tyttäristä tosin huomautti taannoin, kun näki äidin uuden porkkanoiden istutusmallin, jossa harventamista ei ole, että miksei sellaista keksitty jo tytärten asuessa vielä kotona.