Historian suuret käänteet ovat joskus pienestä kiinni. Konstantinopolin väitetään sortuneen vuonna 1453 lopulta siksi, että joku onneton oli unohtanut lukita pienen Kerkoporta-nimisen portin kaupungin puolustusmuurissa. Joukko turkkilaisia livahti siitä kaupunkiin, aiheutti paniikin ja puolustuksen sortumisen.
Sitä ennen osmanijoukot oli lyöty kolmesti takaisin, ja Venetsian laivastokin oli jo melkein perillä mukanaan piiritettyyn kaupunkiin tarkoitettuja lisäjoukkoja ja sotavarusteita. Ilman tuntemattoman tunarin munausta Konstantinopoli olisi saattanut selvitä voittajana, ja koko Euroopan historia olisi voinut kulkea aivan toisin kuin se nyt on mennyt.
Ehkä.
Tämän viikon lauantaina tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä "portin" aukeamisesta, joka ainakin muutti Euroopan perin pohjin. Senkin tapahtuman historiallisuutta oli tapahtumahetkellä vaikea hahmottaa.
Kalevassa se uutinen oli kahdella palstalla, ja otsikko kuului: "Unkari poistaa sähköaidan Itävallan rajaltaan."
Se tapahtui siis toukokuun 2. päivänä 1989. Unkarin hallitus oli kutsunut Itävallan vastaiselle rajalle Hegyeshalomiin viestinten edustajia seuraamaan "merkittävää tapahtumaa". Paikan päällä toimittajat näkivät, kuinka piikkilankoja alettiin katkoa voimapihdein rajalinjalla, joka oli osa Eurooppaa halkovaa rautaesirippua.
Tapahtuman historiallisuuteen nähden uutistoimistojen raportit olivat suppeita. No, kaikkihan sujui paikan päällä täysin rauhallisesti.
Tapauksen merkitys valkeni kuitenkin heti DDR:n politbyroossa, jossa puoluejohtaja Erich Honeckerin kerrotaan toukokuun 3. päivänä huudahtaneen: "Mitä nuo unkarilaiset oikein touhuavat!" Vanha Erich tajusi paremmin kuin moni muu sen, mitä olisi edessä.
Jo toukokuun alun ja heinäkuun lopun välillä monta sataa Unkarissa lomaillutta itäsaksalaista livahti rajan yli Itävaltaan ja edelleen Länsi-Saksaan. Lopullisesti pato murtui, kun Unkarista pakolaisasemaa hakeneet ja teltoissaan asuneet tuhannet DDR:n kansalaiset saivat Unkarin hallitukselta syyskuun 10. päivänä virallisen luvan poistua länteen.
Sinä päivänä Budapestista rajalle vievällä moottoritiellä leijui ennen kaikkea Trabantien ja Wartburgien sininen katku.
Sähköaidan purusta alkoi vyöry, jonka vuoksi vuodesta 1989 tuli ihmeiden vuosi, annus mirabilis.
Kesäkuun alun puolittain vapaat vaalit toivat Puolassa murskavoiton Solidaarisuus-liikkeelle. Marraskuun 9. päivänä mureni maanosan kahtiajaon tunnus, Berliinin muuri. Heti sen jälkeen kommunistivalta kaatui Bulgariassa, vähän myöhemmin Tshekkoslovakiassa, ja lopulta jouluna Romaniassa.
Jos joku ei muista tai tiedä, miltä näyttää diktaattori, joka oivaltaa loppunsa olevan lähellä, voi turvautua Youtubeen. Sieltä löytyy video, jossa väkijoukon huuto ja vihellykset ensimmäisen ja viimeisen kerran keskeyttävät Bukarestissa presidentti Nicolae Ceausescun kansalle lukeman puheen. Päämiehen ilme kertoo kaiken olennaisen.
Parin päivän päästä kyseinen "Karpaattien nero" ja hänen vaimonsa Elena jo makasivat teloitettuina saatuaan kuolemantuomioon pikapikaa kokoon kyhätyssä kenttäoikeudessa.
Vaihtoehtoisten historiankulkujen pohdintaa on Suomessakin viime kuukausina harrastettu vuoden 1809 tapahtumien kohdalla. On kysytty, millainen Suomi nyt olisi, jos tuolloin sodan tuloksena olisimmekin jääneet Ruotsin yhteyteen.
Pohdinnalla on nykypäivän kannalta yhtä suuri merkitys kuin aivovoimistelulla yleensäkin on. Siis pieni. Kiehtovaa se silti on.
Siis mitä jos Unkarin hallitus ei olisikaan 20 vuotta sitten päättänyt avata rajaansa ensin omille kansalaisilleen ja sitten muille? Miltä Eurooppa nyt näyttäisi? Vieläkö Itä-Euroopassa pönkitettäisiin piikkilankojen takana sosialismia? Olisiko Neuvostoliittokin selvinnyt pahimman kriisinsä yli ja vielä elossa?
Mitään oletusta ei voi väittää vääräksi, sillä oikeaa vastausta ei pääse mistään tarkistamaan.
Mutta jos Hegyeshalomin tapahtumia ei olisi nähty ja vuoden 1989 ihmeet olisivat jääneet kokematta, tuon vuoden merkityksen historiassa olisi luultavasti ottanut jokin muu jo eletty lähihistorian vuosi. Sen verran läpilaho oli Itä-Euroopan tuonaikainen järjestelmä.
Viimeistään internetin läpimurto ja kansalaisten yhteydenpidon tekninen helpottuminen olisivat todennäköisesti avanneet sen portin, josta "vihollinen" olisi väkisin iskenyt itäblokin vallanpitäjien selustaan.
Itä-Euroopassa kävi hyvin. Vielä idempänä Konstantinopolissa olisi ollut parempi panna se portti kiinni.