Markku Lappalainen: Lepakot - Salaperäiset nahkasiivet. Tammi. 2002. 256 s.
Ensin Suomen Akatemian Biodiversiteettiteko-palkinto ja nyt Tieto-Finlandia -ehdokkuus. Markku Lappalaisen teoksessa Lepakot täytyy olla hyvän kirjan ainekset. Ja onhan siinä, vaikka lajiryhmää tuntematon voikin ihmetellä, miten muutamasta pikkuotuksesta riittää asiaa 250 sivun verran.
Totuus on kuitenkin toinen: vaikka Suomessa ei kovin monta lepakkolajia vakituisesti esiinnykään, on maailmanlaajuinen lajimäärä huima 957. Maailman nisäkäslajeista noin joka neljäs on lepakko.
Lappalainen on jakanut kirjan kolmeen jaksoon. Ensimmäisessä käsitellään muun muassa lepakkojen kehityshistoriaa, elintapoja ja aisteja. Luku esittelee myös maapallon lepakkoryhmät.
Toisessa jaksossa esitellään perinteisellä tunnistusopastyylillä kaikki maassamme tavatut kymmenen lepakkolajia. Ulkomuodon tunnistus on toki lepakkojen tapauksessa vaikeaa, useinhan lajista näkee vain vilahduksen hämärässä.
Tunnistusosassa on kuitenkin huomioitu myös ultraääni-ilmaisimen käyttäjät, sillä mukana on myös äänten kuvaus.
Viimeisessä jaksossa keskitytään yhteiseloon ihmisen kanssa. Lappalainen kertoo lepakoihin liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, Draculasta Batmaniin. Omat osionsa ovat saaneet uhanalaisuus sekä tutkimus ja harrastus. Käsistään kätevä löytää kirjasta lepakonpöntön teko-ohjeet.
Kokonaisuus on tiivis mutta toimiva. Kautta kirjan saa sen kuvan, että Lappalainen tuntee kohteensa. Taustalla on 15 vuotta omakohtaista havainnointia ja asiaan perehtymistä.
Hyvän tietokirjan tavoin kuvitus on kohdallaan. Ari Karhilahden piirroskuvitus sopii hyvin kirjaan ja toimii myös tunnistusosassa. Värikuvien niputtaminen kuvaliitteeksi ei kuitenkaan ole tyylikkäin mahdollinen toteutustapa.
Toivottavasti Lappalaisen kirja saa aikaan sen, minkä teki keväällä julkaistu Sami KarjalaisenSuomen sudenkorennot: lisää vähän tunnetun lajiryhmän harrastusta.
Kirjan alaotsikko Salaperäiset nahkasiivet on nimittäin vallan oikeutettu, sillä lepakot ovat tutkijoillekin monelta osin arvoitus. Jopa perusbiologisessa tietämyksessä on aukkoja. Selvitettävää riittäisi niin talvihorroksen kuin muutonkin tiimoilta.
Myös Suomessa tarvittaisiin lisätietoa lajien levinneisyydestä ja runsaudesta maan eri osissa.
Sudenkorentokirja on Lepakoiden tavoin Tammen tuotantoa. Kustantamolle täytyykin antaa kiitos rohkeista valinnoista. Lepakot osoittaa, että riskinotto voi kannattaa komeasti.