Oulun ravintolamaailman maine tahrautui takavuosina siitä, että ihonväri ratkaisi joissakin paikoissa asiakkaan sisäänpääsyn.
Nämä kohut ovat menneisyyttä, mutta Kalevan perjantaisen jutun mukaan yllättäviä vaikeuksia voivat kokea myös kotimaiset asiakkaat. Yksin liikkeellä ollut oululainen nuori nainen ei päässyt kahteen ravintolaan sen takia, että liikkuu pyörätuolin avulla.
Lievää ilmaisua käyttäen ravintoloiden toiminta on hämmästyttävää. Jos asiakas ei käyttäydy häiritsevästi ja sisällä on vapaita asiakaspaikkoja, on tapahtunutta kuitenkaan vaikea kuvata muuksi kuin syrjinnäksi.
On hyvä, että toisen ravintolan päällikkö sentään pahoitteli tapahtunutta ja totesi, ettei ovimies toiminut ravintolan linjan mukaan.
Järjestyksen valvonnasta ovella vastaavan yrityksen HCS Finlandin edustajan kommentit kuitenkin osoittavat, että suhtautumisessa vammaisiin on paljon korjattavaa.
Asenneongelmaa ei kannata peitellä epämääräisillä turvallisuuspuheilla. Jos tilanne ravintolassa on se, että pyörätuolilla liikkuvaan asiakkaaseen kohdistuu juomien päälle kaatumisen tai törmäysten mahdollisuus, ongelmien aiheuttaja on ravintolan huono järjestys ja liiallinen tungos eikä pyörätuolilla liikkuva asiakas.
Tosiasiassa ongelmien takana lienee se, että pyörätuolilla liikkuvan asiakkaan arvellaan aiheuttavan henkilökunnalle ylimääräistä työtä. Sekään ei ole hyväksyttävä syy estää liikuntarajoitteisten sisäänpääsyä. Lisävaivaa henkilökunnalle aiheuttavat jotkin muutkin ryhmät kuten lapset.
Vammaisten oikeudet eivät tule huomioon otetuksi vain hyvän tahdon ja lupausten perusteella. Heidän oikeuksiaan ja yhteiskunnan suvaitsevaisuutta mitataan ennen kaikkea tekojen perusteella.