Olen tehnyt aktiivityöaikani koulutuksen parissa. Peruskoulun ja sen edeltäjien opettajana ja rehtorina. Tuon jälkeen eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsenenä kaksi vaalikautta vuoteen 2003 saakka. Uskon kokeneeni ja sen perusteella tietäväni alasta jotakin.
Kun olen ollut poissa käytännön työstä jo vuosia ja oman rajallisuuteni tunnustaen, totean heti alkuun, että en tiedä kaikkea. Olen siis havaintoineni ja niistä vetämieni johtopäätösten kanssa lähes samassa asemassa tällä hetkellä monen muun koulun ulkopuolisen kanssa.
Monet koulusta tulevat tiedot ovat hälyttävämpiä kuin ehkä tajutaankaan. Puhutaan muun muassa jopa prosenteista poikia, jotka peruskoulun päättyessä eivät osaa lukea. Vaikka luvuista poistettaisiin kohu-uutisten liioittelu, jää mietittävää. Jos lukutaitoa – ymmärtäminen mukaan luettuna – pidetään yleensä tärkeänä, jossakin on jotakin pahasti vialla. Missä?
Jo 1990-luvun lopulla eduskunnassa käytiin vääntöä koulutuksen suunnasta. Silloinkin olivat vastakkain yhtenäinen peruskoulu ja ultraliberaali tavoite koulusta, jossa jo peruskouluikäiset lapset ja nuoret omasta tahdostaan saavat ja osaavat valita eteen kannetulta tarjottimelta heille elämässä tärkeät asiat ja työntää syrjään turhaksi kokemansa. Tuolloin peruskoulun yhtenäisyyttä vielä arvostettiin.
Yhteiskunta ja koulu heijastelevat toisiaan. Vapauden suuri ihanne ja vastuuttomuus eivät ole sama asia, vaikka ne näyttävätkin ympäristöään tarkkailevalle pelottavasti lähentyneen.
Koulussa tarpeellinen viihtyvyys näyttää monen tavoitteissa pelkistyvän viihteeksi. Tässä en tarkoita pelkästään oppilaita; he ovat toiminnan tuotteita. Lankeemus näyttää tarttuneen myös koulutusta ohjaaviin viranomaisiin. Unohtuu, että työ ja ponnistelu tuottaa parasta viihtymistä.
Aika on muuttunut. Perustelua tarjotaan kaikille uudistuksiksi nimetyille toimille niin koulussa kuin laajemmin yhteiskunnassa. Tietotekniikka on aikamme uusi uskonto, jolle annetaan kaikkea ohjaava ja kaiken alistava rooli. Asema, jolle annetaan korkein päätösvalta resurssien ohjaamisessa koulun ja koulutuksenkin osalta.
Tuohon voi lisätä, että laitetoimittajien edut paistavat villissä kilpailussa huonosti kätkettyinä. Valintojen virheet maksaa muu toiminta.
Tietotekniikan ja tekoälynkään etuja en halua kiistää niin kauan, kun niiden osa on toimia ihmisen jatkeena ja ovat yhteisessä kontrollissa. Ihmistä niiden jatkeena en halua edes kuvitella. Tuottaako tietokoneen ja älykännykän näppäilytekninen nopea valmis vastaus vaaran, että omien aivojen logiikan tajunta näivettyy? Onko siinä yksi selitys nykyhetken pinnallistumiselle ja lyhytjännitteisyydelle?
En kadehdi tämän hetken opetustyöläisiä. Vastuu oppilaista kasvavina ihmisinä näyttää kaatuvan yhä pelkistetymmin opetusryhmänsä kanssa työskentelevän opettajan osalle. Lapsen vapautta korostavien vanhempien oma vastuu kasvatuksesta näyttää ajan hengen mukaisesti olevan myös mahdollista ulkoistaa.
Tahdottomuus omaan vastuuseen saatetaan pyhittää käsityksellä omasta osaamattomuudesta. Ongelmien eteen tullessa lähin osaaja on sitten koulu ja niiden jatkuessa syy on opettajassa. Hänen osansa on sitten tehdä työtään paineitten alla. Niitä lisäävät vielä – konsulttien virittämien – eritasoisten virastoportaiden käytännön arkea tuntemattomien ideanikkareiden ”uudistukset” ja resurssien karsiminen. Otan osaa.
Koulutuksen tärkeyttä jokainen vaikuttaja muistaa näinä päivinä korostaa. Aivan oikein. Koulutuksen laaja-alaisuus vaatii kuitenkin resurssien jaossa priorisointeja. Vaikuttaa siltä, että on vallalla usko suomalaisten teoreettisen älykkyyden ylivoimaan kansainvälisessä kilpailussa. Unohtuuko tässä ja resurssien suuntaamisessa muun muassa kädentaitojen ja niihin liittyvän perustekemisen valmiuksien kehittäminen? Niiden arvostus nuorisolle suunnatussa informaatiossa näyttää aika ohuelta.
Tärkein kysymys lopuksi: väistyykö ihmisyyteen kasvattaminen muiden tavoitteiden tieltä viihteen ja sosiaalisen median armoille ja arvoille.
Tapio Karjalainen
emeritusrehtori
veteraanikansanedustaja
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.