Luovutettujen alueiden väestö on pitkään joutunut kärsimään sydäntä riipaisevasta taakasta: Venäjän puolelle jäänet hautausmaat on monin paikoin hävitetty, ryöstetty ja häväisty. Hautojen hoito on täysin suomalaisten vapaaehtoisten varassa.
Suomi joutui jatkosodan rauhanehdoissa 1944 luovuttamaan laajoja alueita Neuvostoliitolle. Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupunkien lisäksi Koiviston ja Lahdenpohjan kauppalat ja peräti 39 kuntaa ja osia 21 kunnasta siirtyi uuden isännän komentoon. Melkein joka kymmenes suomalainen - yli 400 00 ihmistä - joutui evakkotielle.
Alueen uudet asukkaat ja venäläispäättäjät eivät juuri ole kunnioittaneet suomalaisia hautausmaita. Niitä on raivattu rakentamisen alta, ne ovat ovat rappeutuneet ja hautakiviä on käytetty rakennusaineina. Pahinta on, että hautoja on ryöstetty aivan viime aikoihin asti, kun vainajista etsitään kultahampaiden paikkoja. Myös kirkot on tuhottu tai otettu toisarvoiseen käyttöön. Alueen muistomerkkejä on hävitetty.
Hävitystä on käyty itkemässä ja ikääntyneet kotiseutumatkalaiset ovat parhaan kykynsä mukaan etsineet ja kunnostaneet omaistensa hautoja. Suomalaishautojen hävitys on vastoin kaikkia sivistyneitä tapoja ja kansainvälisiä sopimuksia. Luovutettujen alueiden hautausmaiden häpäisy on saanut jatkua Neuvostoliiton ja Venäjän valtiovallan myötävaikutuksella, kun siihen ei ole missään vaiheessa puututtu.
Karjalan liitto on pitkään painostanut poliittista johtoa toimiin asiassa. Liitto esittää, että suomalaiset muistomerkit Karjalassa, siviilihautausmaat ja kirkot pitäisi saattaa valtiosopimuksen tasoisen suojelun piiriin. Kirkkojen ja hautausmaiden omistus pitäisi siirtää Pietarin inkeriläiselle kirkolle, joka yhdessä suomalaisten kanssa kunnostaisi kirkkoja ja huolehtisi hautausmaista.
Asia on ollut pitkään opetusministeriön valmistelussa, mutta valmista ei ole tullut. Asiassa on kuitenkin jo toiminnan aika. Valtiojohdon on nostettava yleisesti tiedossa oleva asia poliittiselle agendalle Venäjän kanssa käytävissä neuvotteluissa. Luterilainen kirkko voisi myös vedota Venäjän ortodoksiseen kirkkoon hautarauhan palauttamiseksi.
Neuvostosotilaiden hautausmaat ja muistomerkit Suomessa nauttivat kunnioitusta ja niitä hoidetaan. Ne ovat saaneet olla rauhassa, eikä vainajia ole häiritty ryöstöin ja tihutöin.
Venäläisillä olettaisi löytyvän myötämieltä nyt, kun tuoreessa muistissa on, miten voimakkaasti Venäjä reagoi Viron äskettäisessä patsaskiistassa. Suomalaishaudat ja muistomerkit luovutetuilla alueilla ovat olleet monin verroin törkeämmän häpäisyn ja hävityksen kohteena kuin pronssisoturin patsas konsanaan Virossa. Venäläiset eivät voi kasvojaan menettämättä torjua suomalaisten inhimillisiä ja oikeutettuja vaatimuksia. Siihen Venäjää velvoittavat myös kansainväliset sopimukset.
Venäläisten kanssa on viime vuodet tehty yhteistyötä kadonneiden sotilaiden jäännösten etsimisessä ja kotiuttamisessa. Hyvän ilmapiirin soisi ulottuvan myös luovutettujen alueiden hautausmaille. Hyvä alku on Sorvalin hautausmaalla Viipurissa meneillään oleva muistolehdon kunnostushanke. Rajan taakse jääneet siviilihaudat on voitava kunnostaa ja taata niille normaali hautarauha. Suomen poliittinen johto ei voi enää vaieta kipeässä asiassa. Barbarismille on saatava loppu.