Saksan Sven Hannawald on matkalla kohti toista peräkkäistä lentomäen maailmanmestaruuttaan. Hannawald harppasi lauantaina Harrachovissa ensimmäisen päivän jälkeen johtoon ennen maanmiestään Martin Schmittiä ja kolmantena olevaa Matti Hautamäkeä.
Hannawaldista on eroa toiseksi hypänneeseen Schmittiin 28 pistettä ja kolmoseen Hautamäkeen 32,9 pistettä. Mitalitaistelussa ovat sunnuntaina mukana myös neljänneksi ponnistanut Veli-Matti Lindström ja viidentenä kurkottava, Sveitsin kaksinkertainen olympiavoittaja Simon Ammann.
Hautamäki venytti ensimmäisellään lauantaipäivän pisimmän lennon, 202,5 metriä. Suksen rikkoutumisen takia kuopiolaisen toinen hyppy jäi vain 182 metriin.
Suomen päävalmentaja Mika Kojonkoski manaili tapahtunutta raskaasti.
- Ei tätä voi ammattimaiseksi toiminnaksi kutsua.