Jos Ivalojoen jäällä vastaan kävelee paukkupakkasella mies nappikuulokkeet korvillaan, olet juuri tavannut taidemaalari Jouko Alapartasen.
"Jäällä kävely ja korvissa eteeristä Klaus Schulzen ambient-musiikkia - se on komeimpia kokemuksia täällä", viisi vuotta Ivalossa asunut taiteilija kertoo.
Ensimmäiset vuodet pohjoisimmassa Lapissa eivät olleet helppoja, viimeiset kaksi vuotta hän on viihtynyt hyvin. "Tyhjyys ja tila on se juttu täällä", hän maalailee. "Ja elämän hitaus."
Alapartanen ei ole pitänyt Ivalossa asuessaan näyttelyitä.
"Olen keskittynyt olennaiseen eli tekemiseen. Näyttelyt aiheuttavat helposti oravanpyörän", kertoo muun muassa nuorten taiteilijoiden näyttelyssä ja Ars Arcticassa paljon huomiota saanut mies.
"Viimeiset vuodet ovat olleet ihania. Olen löytänyt täältä ne asiat, jotka Torniossa hukkasin. Olen löytänyt myös itämaisen filosofian, uuden aasialais-lappilaisen elämäntapaharrastuksen."
Alapartasen työhuoneessa Ivalossa oli marraskuussa vielä viimeistelyä vaille yksi niistä muotokuvista, jotka hän ripusti eilen Rovaniemellä avattuun näyttelyyn.
"Käsi vaatii vielä työstämistä", hän tarkastelee kuvaa, jossa mies pitelee karhun kalloa. Alapartanen etsii muotokuvaan suomalaisen miehen sisintä, sillä hän aikoo osallistua sillä Lontoossa järjestettävään muotokuvakilpailuun.
"Muotokuvan maalaaminen on sosiaalinen tapahtuma, sillä yleensä keskustelen mallin kanssa paljon. Olisi kiehtovaa maalata täällä vanhuksia, keskustella heidän kanssaan ja olla seurana, vaikka auttaa kotiaskareissa. Se antaisi uusia muotoja muotokuvalle. Maalauksista ja piirroksista voisi sitten järjestää paikkakunnalla näyttelyn", hän kehittelee ajatuksen asteella olevaa ideaa - mutta mistä siihen voisi saada rahoitusta?
Pohjoinen on lisännyt taiteilijan kiinnostusta minimalismiin, mutta myös metsästykseen - ei tosin itse pyytäjänä vaan metsästyksen tradition ja tapakulttuurin havainnoitsijana.
"Me olemme metsästäjäkansaa, sellaiset asiat eivät häviä muutamassa sukupolvessa. Metsästys on aika miehinen laji ja kiinnostaa minua osana mieskulttuuria."
Taiteilija korvaa metsässä pyssyn kameralla, perhokalastusta hän on kuitenkin ryhtynyt harrastamaan itsekin.
Pohjoisessa Alapartanen on löytänyt uudestaan myös Jäämeren, johon hänellä nuorena oli vahva kosketus.
"Sen läheisyyskin on täällä kiehtovaa. Haaveissa on viettää kuukausi Ruijassa Pykeijan kylässä vuoden pimeimpänä aikana."
Alapartasen omat juuret ulottuvat Saksaan ja Ruotsiin. Pohjoista leimaavassa saamelaiskulttuurissa häntä kiehtoo erityisesti musiikki, jota hän seuraa niin aktiivisesti kuin ehtii: Wimme Saari ja Mari Boine soivat aika usein taustalla työhuoneessa.
Musiikki on muutenkin ollut läsnä niin kauan kuin Alapartanen on tehnyt kuvia - eli pikkupojasta saakka. Se on edelleenkin tärkeä elementti maalausprosessin eri vaiheissa. Työn aloittaminen, keskittyminen ja rauhoittuminen vaativat kukin omat sävelensä, aina tarvittavan mielentilan mukaan.
Video on uusin pohjoisessa syntynyt innostus, jossa Alapartanen yhdistää piirtämistaidon ja nykytekniikan. Yli kolmestasadasta kuvasta koostuva animaatio kuvaa alkuihmisen kallon kehittymistä taiteilijan omakuvaksi. Toisella videolla lumesta veistetty kallo sulaa ja muuttaa samalla muotoaan.
Jouko Alapartasen
muotokuvamaalauksia
Varjogalleriassa
Rovaniemellä 1.-14.12.2009.