Olen vetänyt ohutsuolesta ja pötkötellyt fakiirin pedissä.
Olen istunut lentokoneen puikoissa ja ajellut maailman hurjimmalla vuoristoradalla.
Olen myös kurkistanut mustaan aukkoon ja seissyt maailman pisimmän (272 senttiä) miehen rinnalla.
Totta joka sana, koska olen käynyt Tietomaassa, joka täyttää huomenna 30 vuotta.
Alkusysäyksen antoi Tietokonemaa-niminen hanke, jota varten perustettiin osakeyhtiö. Kokonaan Oulun kaupungin omistukseen Tietomaa siirtyi 1996.
Entisen nahkatehtaan maisemiin Myllytulliin kotiutunut Suomen ensimmäinen tiedekeskus on kerännyt näyttelyihinsä ja tapahtumiinsa yli 1,6 miljoonaa vierailijaa.
Kävijäennätys, 75 000, on vuodelta 2008.
Viime vuonna Tietomaa houkutteli teemanäyttelyillään 53 251 vierailijaa.
Ikuista oppimista
Lentolisko, matelija dinosaurusten ajalta, tervehtii Tietomaan aulassa.
Pian paikalle astelevat henkilökuntaan kuuluvat ”dinot”.
Jukka Pitkänen aloitti Tietomaassa 1992, Sampo Puoskarin vuotta myöhemmin.
Mikä on pitänyt miehet talossa?
– Leikkimieli. Uusien asioiden oppiminen. Sitä luulee tietävänsä kaiken mutta huomaakin, ettei tiedä mitään, vastaa näyttelysuunnittelija Pitkänen, Tietomaan Pelle Pelottomaksi tituleerattu ideanikkari.
Armoitettu sanan ja kynän käyttäjä, yhteistyökoordinaattori Puoskari lisää:
– Tiedonjano, tutkiminen ja monipuoliset asiakaskontaktit. Se, että saa tehdä tiedettä kaiken kansan ymmärrettäväksi ja tarjota kokonaisvaltaisia kokemuksia mieltä kiihottavassa rakennuksessa.
Viihtyminen sallittu
Virtuaalikypärä ympäristöineen oli alkujaan somistajaksi pestautuneen Pitkäsen ensimmäinen työ Tietomaassa.
– Pienenä haaveilin, että minusta tulee isona leikkikalutehtailija, ”ikuinen pikkupoika” kertoo.
Puoskari laskeutui Tietomaan torniin lentävällä lautasella:
– Ensimmäinen projektini oli tuottaa sisältöä Ufonäyttelyyn. Mikä ettei, olen tähtitieteen harrastaja.
Näyttelystä tuli omanlaisensa sensaatio, sillä se poiki Tietomaalle Huuhaa-palkinnon.
– Tietomaan silloinen johtaja Heikki Kähärä ei suostunut ottamaan palkintoa vastaan. Olisi pitänyt! Se olisi ollut näpäytys tosikoille, laukoo Puoskari.
Sittemmin on ymmärretty laajemminkin, että ryppyotsaisuus ei kuulu tiedekeskukseen.
– Mielestäni ei ole ollenkaan huono asia, jos Tietomaata kutsutaan tiedehuvipuistoksi. Hauskuus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että faktojen pitää olla kohdillaan.
Pitkänen jatkaa, että tiedekeskuksen juju on siitä, että ihmiset viihtyvät testaamassa ja hoksaamassa.
Ajan virtauksia
Tietomaan on sen verran erikoinen ja ainutlaatuinen työpaikka, että aina sattuu ja tapahtuu.
– Olen esimerkiksi matkustanut lentokoneessa Robert Wadlowin pään kanssa, muistelee Pitkänen.
Täsmennettäköön, että kyseessä oli Ennätykset-näyttelyssä nähdyn maailman pisimmän miehen näköisnukesta irrotettu osa.
– Minä taas menin lentokentän turvatarkastuksen läpi dinosauruksen kanssa, Puoskari kertoo.
Ajan virtaukset näkyvät Tietomaassa, joka lähti syntymään oululaisen teknologiaihmeen esittelystä.
– Virtuaalitodellisuus oli ”in” 90-luvulla. Myös tekemisen rohkeus leimasi tuota vuosikymmentä, Pitkänen sanoo.
Tiedekeskuksen 2000-luku oli simulaattoreiden ja urheilunäyttelyiden kulta-aikaa.
Tämän vuosikymmenen sanoja ovat laatutietoisuus, tarina ja joukkoistuminen, mikä tarkoittaa käsikirjoitusta, näyttävää ympäristöä ja kohteita, joissa toimitaan ryhmissä.
Juhlat neloskerroksessa
30-vuotisjuhlanäyttely Parasta aikaa! täyttää Tietomaan neljännen kerroksen.
20 kohteen näyttelyssä pääsee pelaamaan, kisaamaan ja testaamaan yksin tai joukolla eri lajeja ja laitteita.
Klassikot, kuten mäkihyppysimulaattori, reikälabyrintti ja jääkiekkomaalivahti, ovat kokeiltavina entistä ehompina.
Uusina kohteita ovat muun muassa ovat kiekkokikka, frisbee ja stepperi. Ötökkäpelissä ja ryhmätömistelyssä tehdään asioita joukkovoimalla.
Värkkäämössä saa rakennella annetuista materiaaleista pienen mäkiauton. Sähkökytkennöissä pitää oivaltaa, miten virta saadaan pyörittämään moottoria.
Tietomaan oman tuotannon lisäksi näyttelyyn on vuokrattu kohteita Heurekasta.