Haukku raikuu suonlaidan petäjikössä. Pauli Heiska hiipii rihlakko käsissään, tähyilee äänen suuntaan. Pian näkyy valkoinen hännänkieppura puiden välistä. Pessi-koira haukkuu sakealatvaisen männyn juurella.
Mies asettelee saappaitaan, varoo jokaista risua. Katse tähyää puihin. Äkkiä mies jäykistyy, ase kohoaa. Laukaus pamahtaa. Lintu retkahtelee oksilla ja putoaa koiran hampaisiin.
Teeren suolistamisen jälkeen on aika sytyttää sikari. Erätoverit istuvat kankaanlaitaan. Suon takana pulisee lisää teeriä. Pessi höristelee teräviä korviaan kuin tutkia.
Nahkoihin pukeutuneiden esihistoriallisten metsästäjien mukana jolkotti pieniä pystykorvaisia koiria pitkin Pohjolan laajoja pyytömaita. Pohjanpystykorvien esi-isät sopeutuivat elämään isäntiensä kanssa ja kehittyivät oiviksi apureiksi elannon hankinnassa.
Satojen vuosien perintönä polveutuva metsäveri ja yhteistyökyky tekevät pohjanpystykorvasta mainion kumppanin nykypäivän metsästäjälle.
Pohjanpystykorvalla on vankat juuret Kainuun, Koillismaan ja Etelä-Lapin korvissa, mutta se on virallisesti ruotsalainen rotu. Länsinaapuri avasi sille rotukirjan vuonna 1910.
Välillä valkeankirjavat linnunhaukkujat katosivat sotien nostattamaan pölypilveen ja rotu poistettiin rekisteristä 1948.
Metsänhoitaja Stig Onnerfeldin uupumattoman rodunpelastustyön ansiosta ruotsalaiset kuitenkin saivat 1966 taas kirjoihin ja kansiin oman haukkuvan lintukoiransa.
Suomen kennelmiehet havahtuivat hieman jälkijunassa kartoittamaan Haukiputaan, Kuusamon, Taivalkosken ja Sodankylän ympäristöjä.
Pihakettingeissä haukahtelevien valkeapohjaisten maatiaispystykorvien näpsäkimmät edustajat hyväksyttiin 1973 uuteen pohjanpystykorva-nimiseen rotuun.
Hieman suomenpystykorvaa pienempi ja muodoltaan hitusen pitempikroppainen pohjanpystykorva on ennen kaikkea metsästyskoira.
Korkeutta pitempi ruumis lienee kehittynyt aikoinaan näädän- ja oravanpyynnin kestävyyttä vaativaan pyyntitapaan. Jo pitkään pohjanpystykorvaa on kuitenkin käytetty nimenomaan metsäkanalintujen pyyntiin.
Vaikka suomenpystykorva on rakenteeltaan neliönmuotoisena ideaalinen metsälinnun perään syöksähtäjä, löytyy pohjanpystykorvastakin nopeutta.
Heiska pöläyttelee sikarinsavua suupielestään ja katsoo ylpeänä koiraansa. "Kerran metso jytisti lentoon kuusen alta, mutta ei kerennyt ilmaan, kun Pessi pinkaisi kurkkuun ja nutisti hengen pois. Asetta en kerennyt olalta liikauttaa."
Pieni koko on etu metsäkanalintujen pyynnissä. Suuremmalla koiralla on usein suurempi äänikin. Metsot ja teeret eivät tahdo pysyä haukussa, jos puun juurelta pauhaa käpyjä varisuttava ukkosenjyly. Erään näkemyksen mukaan valkoinen väri vaikuttaa pysäyttävästi riistaeläimiin.
Pystykorvaisten metsästyskoirien työ on haukkuminen. Kun metsäverinen koira näkee isäntänsä nostavan repun ja aseen autoon syysaamuna, heräävät riemuun takuulla naapuritkin.
Muuten pohjanpystykorva on suomenpystykorvaa verkkaisempi haukuskelija ja sopii punaruskeaa veljeään paremmin ahtaammillekin asuinalueille. "On siinä pitelemätöntä luonnettakin", Heiska kertoo. Kerran syyspyynnillä Pessi oli jäänyt metsästyskaverin pideltäväksi, kun Heiska oli lähtenyt ryömimään hanhiparvea kiväärinkantamalle. Kohta koira oli pomppinut mättäikössä kuin lumipallo ja karkottanut hanhet suolta siivilleen. Toveri oli myös kiroillut tulemaan - punoittavia sormiaan pidellen. Omapäisestä temperamentistaan huolimatta pohjanpystykorva on ystävällinen ja ihmisrakas, isännälleen uskollinen koira.