siru.sipola@kaleva.fi
Valittamisella on pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa pitkät ja ansiokkaat perinteet. Hyvä niin. Ärhäkkä ruohonjuuritason yhteiskuntakritiikki on välttämätöntä, jotta epäkohdat pysyvät esillä ja asiat hoituvat. Välillä voi silti vetää henkeä.
Perspektiivi säilyy parhaiten, jos asioita uskaltaa suhteuttaa hieman. Huonomminkin voisi olla. Eikä tarvitse lentää kehitysmaihin asiaa toteamaan, esimerkkejä hyvinvointiyhteiskunnan irvikuvista löytyy muualtakin.
Kuntatalouden päälle kaatuvasta ahdingosta huolimatta meillä on vielä paljon hyvää. Ei sen tunnustaminen ja kiitoksen jakaminen mallikkaasti tehdystä työstä pilaa pyrkimystä kohti parempaa yhteiskuntaa.
Minua on ehkä onni potkaissut, kun en löydä naristavaa säännöllisesti käyttämistäni julkisista palveluista. Kirjastot, urheilutilat, neuvola, hammashoito ja erikoissairaanhoito saavat tältä asiakkaalta kiitettävän arvosanan. Edes Oysin yhteispäivystyksestä en voi valittaa.
Tämä on tietenkin täysin subjektiivinen kokemus. En silti usko, että olen ainoa, jonka elämää julkiset palvelut helpottavat enemmän kuin haittaavat. Kiitosta on vain hankalampi saada suusta ulos kuin moitetta.
Eniten minua lapsellisena vuorotyöläisenä on ilahduttanut kunnan järjestämä vuorohoito.
Ilman tuota mainiota palvelua työnteko vaatisi joko utopistisen hyvän sosiaalisen verkoston tai paljon rahaa. Kellon ympäri arkena ja sunnuntaina käytettävissä oleva lapsenvahti ei ole ihan halpa palkattava.
Päivähoito on oikeus, jolle pitää nostaa hattua kaksin käsin. Eipä sillä, etteikö pientä lasta olisi paras hoitaa itse. Jos töissä on kuitenkin käytävä, ei tämä verovaroin ylläpidetty systeemi ole lainkaan hullumpi.
Eikä oikein ilkeä hoidon hinnastakaan itkeä, vaikka sitten maksaisikin suurimman mukaan. Rapiat 200 euroa kuukaudessa ei ole iso raha kun miettii, mitä sillä saa.
Lapsen tarhapäivään tuntuu mahtuvan kaikenmoista touhua. Milloin retkeillään, juhlitaan, jumpataan, piirretään, askarrellaan, soitetaan tai lauletaan. Käytöstapojakin sieltä on tarttunut pieneen ihmiseen.
Lämmintä ruokaa ja välipalaa tarjotaan säännöllisin väliajoin, vaikka jälkikasvu nyrpisteleekin kaalilaatikolle. Päiväkodissa on myös kavereita, ja matka kotoa hoitopaikkaan lyhyt.
Hienoa on myös se, että lapsen hoitopäivästä jutellaan vanhempien kanssa, ja villikon kasvua sekä kehitystä seurataan yhdessä.
Joskus myös epärealistiset odotukset kihistyttävät päätä. Suhteellisuudentaju on hyvä pitää mukana palvelujen toimivuutta punnittaessa. Ei mopolla mahottomia. Jos Ville-Kaijan haalarit on tarhassa ripustettu väärin, sairaampi ohittaa yhteispäivystysjonossa tai hammastarkastukseen ei pääse samaa päivänä, kannattaa miettiä tovi, ennen kuin kilahtaa.
En yritä väittää, etteikö epäkohtia olisi. Varmasti löytyy esimerkkejä siitä, että lakisääteiset ja veroeuroillamme tarjotut palvelut tökkivät pahasti. Myös alueelliset erot palvelujen saatavuudessa ovat huimat.
Silti metsä kannattaa nähdä puilta. Myös oman asenteen voima saattaa olla yllättävän suuri. Sekä itseen että ympäristöön.