Hau­ki­pu­taal­ta Lon­too­seen pää­ty­nyt Enni Van­ha­ta­pio kir­joit­ti tum­ma­sä­vyi­sen esi­kois­teok­sen lä­hi­suh­de­vä­ki­val­las­ta

Esikoiskirjailija Enni Vanhatapio lukee mielellään Zadie Smithin teoksia. Myös Marjo Niemen uusin teos Kaikkien menetysten äiti teki suuren vaikutuksen. "Tykkään kirjallisuudesta, josta tulee vähän yllättynyt ja säikähtänyt olo, että näinkin voi tehdä."

Kuva: Marek Sabogal

Jos pitäisi tiivistää mediassa ja populaarikuvastossa toistuva stereotypia perheväkivallasta yhteen kuvaan, siinä olisi hihattomassa paidassa nyrkkiä heiluttava mies kyyristelevän naisen edessä. Mutta väkivalta parisuhteessa ei aina näytä tältä. Väkivalta ei aina ole lyöntejä eikä väkivallan tekijä prototyyppinen uhkaileva raivopää. Oululaislähtöinen Enni Vanhatapio, 26, tuo tähän kuvaan uusia sävyjä esikoisteoksessaan Absentia. Gummerrus julkaisi romaanin huhtikuun alussa.

Vanhatapio vastaa puheluun Lontoossa, joka on ollut hänen kotikaupunkinsa jo kahdeksan vuoden ajan. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Oulun Lyseon lukiosta Vanhatapio lähti suorilta opiskelemaan kulttuuriantropologiaa ja hindin kieltä kaupunkiin, jossa asuu liki kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa yhteensä. Mikä sai hänet lähtemään?

– Olen syntynyt Haukiputaalla, joten varmaan minulla oli sellainen perinteinen pienen kylän fiilis, että nyt maailmalle. Halusin nähdä, mitä muualla on.

Lontoo on keskeinen miljöö myös Absentiassa. Se on päähenkilö Aavalle tuttu ja rosoinen – ei mikään turisti-Lontoo kaksikerrosbusseineen ja tötteröhattuvartijoineen.

Kehyksiltään kahden päivän romaanissa liikutaan eri aikatasoilla ja tarkastellaan Aavan siskon kohtaloa eri kertojien näkökulmasta. Kustantajan mukaan teos kertoo lähisuhdeväkivallasta ja sisaruudesta.

Mistä teos kirjailijan omien sanojen mukaan pohjimmiltaan kertoo?

– Minua kiinnostavat valta-asetelmat ihmissuhteissa, toisen vallan alla oleminen, identiteetin rakentuminen siten, että se peilautuu toisiin ihmisiin. Yritän kuvailla sitä romaanissa sisaruuden kautta. Pohdin, millaista olisi samaan aikaan olla todella lähellä ja kuitenkin vähän räpistellä sen vallan alta pois, Vanhatapio kertoo.

Mutta palataan romaaniin myöhemmin. Miten Vanhatapio päätyi kirjailijaksi?

– Olen aina kirjoittanut mutta opiskelujen ja työjuttujen myötä vähän siinä sivussa. Vakavammin kirjoittaminen käynnistyi taas pari vuotta sitten, kun osallistuin Gummeruksen kirjoituskilpailuun eräällä toisella käsikirjoituksella, Vanhatapio kertoo.

Käsikirjoitus sijoittui hyvin, mutta kustannussopimusta ei vielä tehty. Kustantamon järjestämän kirjoittajakurssin jälkeen Vanhatapio palasi Lontooseen työstämään uutta käsikirjoitusta.

Kustannussopimus syntyi lopulta syksyllä 2017.

– Tuntuu hienolta, kun kirja nyt julkaistaan. Se on asia, josta olen haaveillut lapsesta saakka. Odotan innolla minkälaista vastaanottoa ja palautetta tulee. Samalla se jännittää. Luovan työhön prosessiin kuuluu myös jonkinlaista pelkoa ja häpeääkin.

Nuori esikoiskirjailija on ehtinyt asua myös vuoden Intiassa, Jaipurissa. Ulkomailla asuminen on tuonut omat aineksensa kirjoitustyöhön.

– Vieraassa ympäristössä sitä ottaa ikään kuin tarkkailijan roolin yhteiskunnassa. Samalla tulee kyseenalaistaneeksi oppimiaan asioita, Vanhatapio sanoo.

Teokseen tislautui aineksia myös Vanhatapion kokemuksista työskentelystä lähisuhdeväkivallan uhrien parissa. Hän toimi vapaaehtoisena naisten turvakodissa Intiassa ja jatkoi samanlaista työtä myös Lontoossa.

– Ymmärsin, miten universaali kysymys se (lähisuhdeväkivalta) on. Pohjimmiltaan samojen asioiden kanssa työskennellään niin Intiassa kuin länsimaisissa yhteiskunnissakin, Vanhatapio sanoo.

– Lopulta kyse on siitä, että halutaan pitää toista lähellä ja tietynlaisena. Tavallaan rakennetaan identiteetti sen mielikuvan varaan, joka on toisesta ihmisestä. Ja kun se toinen ihminen alkaakin poiketa tästä, syntyy menetyksen pelkoa ja kontrolloinnin tarvetta.

Vaikka ilmiön taustalla on samaa dynamiikkaa, omistushalua, kontrollointia ja mustasukkaisuutta, uhrien kohtalot ovat erilaisia ja monisyisiä, Vanhatapio huomauttaa.

Absentia käsittelee monella tasolla myös elämästämme osittain tai kokonaan poistuneiden ihmisten valtaa. Poissaoloon viittaa myös teoksen latinaan pohjautuva nimi.

– Poissaolevuuden tunne voi olla yhteyden janoa toiseen mutta myös osattomuuden tunnetta maailmassa olemisesta, Vanhatapio muotoilee.

Seuraavaksi kirjailija aikoo hengähtää. Myös muuttaminen uuteen maahan on alkanut kiinnostaa.

– Kirjoittaminen ainakin jatkuu, hän lupaa.