Kattilankalla Hauki hyökkää tasaisella vauhdilla eteenpäin. Aurinko kilottaa lämpimästi, joskin tuuli on kylmä. Hauki kantaa mahassaan piirrettyä tarinaa kolmen ihmisen pelastamisesta.
Jouko Toiviaisen kuvaama hetki, jossa pelastajat joutuivat itsekin pelastettaviksi 15 vuotta sitten, kuljetettiin keskiviikkona Kiviniemen meripelastusyhdistys ry:n Hauki-aluksella yhdistyksen tukikohtaan Kattilankallan saarelle.
"Yksi pahimmista tilanteista, jossa olen ollut mukana", yhdistyksen perustajajäsen ja "Joska" Toiviaisen piirustamaksi päässyt Antti Larivaara muistelee.
Vuonna 1991 Larivaara, Toiviainen, Risto Jaara ja Kimmo Lehtinen olivat verkoilla merellä. Merivartiosto ilmoitti, että vene oli kaatunut.
"Olivat joutuneet veden varaan ja heitä sitten lähdimme pelastamaan. He pääsivät pienelle kivikolle. Merivartiostolla ei ollut perävenettä, mutta meillä oli. Mutta meidänkin vene meni nurin. Lopulta helikopteri kävi hakemassa meidät kaikki pois", Larivaara kertaa tapahtumia.
Kattilankallassa taulua sovitellaan yhdistyksen tukikohdan parvelle. "Siinähän se näkyisi", puheenjohtaja Pertti Ohukainen miettii.
Kiviniemen meripelastusyhdistyksen kausi alkaa pikku hiljaa. Veneet laskettiin vesille vapun jälkeen ja kesäkuun alusta alkaa taas ympärivuorokautinen päivystys. "Pelastusharjoituksia ei vielä olla pidetty - porukkaa on ollut vaikea saada kokoon", Ohukainen miettii.
Viime vuonna P/V Hauki vietti merellä lähes 30 tuntia pelastustehtävissä, P/V Kiviniemi lähes kuusi tuntia. Erilaisia avustustehtäviä oli yhteensä 11, etsintöjä yksi ja muita tehtäviä kaksi kappaletta.
Jäseniä yhdistyksellä on 130, joista aktiivijäseniä on noin 15. Lisää porukkaa kaivattaisiin.
Valtakunnallisesti eri meripelastustehtäviin on tälle vuodelle lähdetty jo yli 30 kertaa. "Etelämmässä kausi alkaa aikaisemmin kuin täällä", Ohukainen kertoo.
Matkalla Kattilankallaan meripelastusmiehet kertoilevat meritarinoita.
"Näitä tarinoitahan riittää", Larivaara sanoo ja alkaa jälleen osoittelemaan johonkin pikkusaareen päin ja aloittaa: "Tuonnekin kerran piti lähteä, kun LA-puhelimen kautta kuultiin, että saaressa on hätä. Ei silloin mitään kännyköitä ollut. Nelostiellä joku rekkakuski kuuli avunpyynnön ja hänen kauttaan saatiin sitten meihin yhteys", hän lopettaa.
Vaan ei malta olla hiljaa - kovinkaan kauan. Ja taas osoittaa käsi jotakin karikkoa kohti.
"Hukkuneiden etsiminen on kaikista ikävintä", yhdistyksen varapuheenjohtaja Sakari Ohukainen toteaa.
Hän istuu Hauen peräosassa penkillä ja katselee taakse jäävää aurinkoa mietteliäänä.
"Kyllä ne tapaukset jäävät mietityttämään, joissa olen ollut mukana", hän sanoo hiljaa ja muistelee muutamaa tapausta.
"Keskenämme keskustellaan näistä jonkin verran", Sakari Ohukainen kertoo.
Tunnelma Hauen penkillä on jopa hivenen kunnioittava. Hetki sitten taakse jäi vuonna 1939 uponneen Telman hylky, jonka miehistö kuitenkin pelastettiin.
Pelastaahan yhdistyskin ihmisiä. Sakari Ohukainen suoristaa selkänsä.
"Joo. Tuollakin oli kerran sellainen tapaus kun...", hän aloittaa ja alkaa viuhtoa kädellään johonkin suuntaan.