Pekka Puupää on yksi kotimaisen populaarikulttuurin rakastetuimpia hahmoja, ehkä nykyään enemmän elokuvien kuin alkuperäisen sarjakuvalähtökohtansa kautta.
Pekan asema on säilynyt jo 80 vuoden ajan vankkumattomana, eikä sen piirtäjä Ola Fogelberg (1894-1952), Fogelikaan, ole unohdettu, vaikka onkin jäänyt luomukseensa verrattuna suuren yleisön silmissä enemmän taka-alalle.
Jukka Rislakin ja Rainer Sandellin kirjoittama elämäkerta Varsinainen Puupää! täydentää Fogelbergista aiemmin muodostunutta kuvaa huomattavasti.
Erityisen positiivinen asia on, että tekijät kykenevät säilyttämään nimenomaan hänet keskeisessä asemassa, vaikkei Fogelin hahmojakaan - Pekan lisäksi muun muassa Janne Ankkanen ja Avulias Aatu - suinkaan jätetä paitsioon.
Suomenruotsalaisen taustan omannut Ola Fogelberg oli sananmukaisesti mies monessa mukana: parhaiten hänet tunnettiin taiteilijana ja mainosalan veteraanina.
Tuon lisäksi hän ehti elämänsä aikana kunnostautua huipputason juoksijana, keksijänä ja elokuvantekijänä: Fogeli teki Pekka Puupäästä yhden Suomen ensimmäisistä animaatioista, sittemmin kadonneen.
Tietysti Fogelberg oli myös osuuskauppamies henkeen ja vereen, toimihan hän Elannon palveluksessa liki 30 vuotta.
Sekä Rislakin että Sandellin kiinnostus Ola Fogelbergiin syntyi nuoruuden Pekka Puupää -kokemusten kautta. Varsinainen Puupää! onkin yhtä lailla Pekan kuin Fogelin tarinaa. Pekan vaiheet ulottuvat vielä pitemmälle kuin tekijänsä, Fogelbergin tytär Toto jatkoi sarjakuvaa isänsä kuoleman jälkeen aina 1970-luvulle saakka.
Alkujaan Pekka oli Fogelin tavoin osuuskauppaliikkeen mainosmies, mutta tuo sävytys hälveni myöhemmin tekijän siirryttyä vapaaksi taiteilijaksi.
Kirja piirtää Fogelbergista kuvan eloisana ja kekseliäänä luonteena, Varsinainen Puupää! toimii yhtä lailla niin henkilö- kuin taiteilijakuvana sekä kokonaisuran kartoituksena.
Ola Fogelbergin joviaalin kuoren alle kätkeytyi myös tumma juonne sodanaikaisten menetysten myötä: ne koskivat yhtä lailla niin vanhempia ihmisiä kuin lapsia.
Ahkeruutensa taiteilija säilytti ennenaikaiseen kuolemaansa saakka, Pekka pysyi muun laajan tuotannon keskellä perheen varsinaisena leipäpuuna.
Rislakki ja Sandell sitovat Fogelbergin ja hänen luomustensa vaiheet luontevasti kiinni Suomen yhteiskunnalliseen kehitykseen itsenäisyyden alkuaikoina.
Fogeli kritisoi kaikenlaista poliittista kuohuntaa töidensä avulla, huumorilla pehmentäen: asialla ei ollut yksin Puupää, vaan alkujaan Jalmari Finnen kanssa yhteistyössä tehty Janne Ankkanen jo ennen sitä.
