Oulu "Ei sellaista ihmistä olekaan, jolle ei löydy oikeanlaista hattua!" vakuuttaa liikkeenharjoittaja Hilkka Mattila.
Uskottavahan se on. Hattuateljee Saaran omistaja jos kuka on tuntee päähineasiat - olkoon osoituksena tästä vaikka se, että hattuateljeetaan hän on pitänyt Isonkadun ja Albertinkadun kulmauksessa Oulun keskustassa kohta 31 vuotta. Eikä luopumisaikeista ole tietoakaan!
"Kyllä nyt tämänkokoista kaupungista täytyy edes yksi hattuliike löytyä", Mattila huomauttaa.
Tällä haavaa muita alan liikkeitä ei Oulussa olekaan. Kun Mattila aloitti 1960-luvun lopussa harjoittelijana tuolloin Saara Valkosalon omistamassa ateljeessa, toimi kaupungissa ainakin kahdeksan muuta päähinepuotia.
Monet tuon ajan hattualan liikkeenharjoittajista ovat luopuneet leikistä syystä tai toisesta, useimmiten siksi, että heitä on alkanut ikä painaa eikä jatkajaa ole löytynyt.
Hattuateljee Saaran vuonna 1963 perustanut Valkosalo möi Oulun-liikkeensä muuttaessaan työn vuoksi Helsinkiin. Liikkeen osti loppuvuodesta 1972 hattuihin jo tuossa vaiheessa lopullisesti hurahtanut Hilkka Mattila.
Kalastajanhattua kaikenikäisille
Kun ateljeeseen astuu sisään, tervehtii tulijaa ompelukoneen surina. Surina kantautuu takahuoneesta, jossa päämodisti Liisa Paasimaa ompelee parhaillaan ohuen ohuesta organza-kankaasta huivia. Häntä vastapäätä piirtää kalastajanhatun kaavoja oppisopimuskoulutuksella modistiksi valmistuva Tiina Vähäaho.
Myös Mattila itse on täysinoppinut modisti.
Osa liikkeen päähineistä tehdään ateljeessa alusta asti itse, osa ostetaan valmiina. Hattujen malleja haetaan internetistä sekä messuilta ja koulutustapahtumista Suomesta ja muualta Euroopasta. Päähineitä tehdään myös asiakkaan toiveiden mukaan.
Osaavatko nykyoululaiset käyttää päähineitä?
Voi toki, Mattila vakuuttaa. Pitää vain pystyä tarjoamaan jokaiselle jotakin, vanhemmille rouville heidän tyylisiään, nuoremmille nuorekkaita. Hattuja on tarjolla myös miehille. He hakevat ateljeesta etenkin huopa- ja turkishattuja.
Nykymuodin mukaisia naisten hattuja ovat näyttävät lierilliset. Kalastajanhatut ovat nekin kova sana - niitä haluavat nuoret Unikko- ja ylipäätään Marimekko-kuosisina, kun taas varttuneemmat naiset ja miehet kysyvät hillitympää yksiväristä.
Mieltymysten kirjo on laaja, sillä asiakkaina on useamman polven oululaisia siinä missä maakuntienkin väkeä aina Kemiä, Torniota ja Helsinkiä myöten.
Kolmessakymmenessä vuodessa ateljeessa on nähty niin nousu- kuin laskukauttakin. Toisin kuin saattaisi olettaa, maan talouden tola ei juuri ole heijastunut hattujen kysyntään. Tai ehkä sittenkin?
"Olen huomannut, että kun ihmisillä on vain vähän rahaa, silloin ostetaan jotain pientä itsensä ilahduttamiseksi. Jos ei ole varaa uuteen takkiin, niin ehkä sitä riittää kuitenkin hattuun."
Nousukaudella taas on tavallaan itsestään selvää, että oma ulkonäkö on viimeistä piirtoa myöten kunnossa.
Mattila on erityisen ilahtunut siitä, että nuoret ovat löytäneet päähineet. Hattuateljeeseen he tulevat ehkä ensin katsomaan huivia tai baskeria, mutta eipä aikaakaan, kun kauppoja hierotaan myös muunlaisista päähineistä.
Jossain määrin hattua harkitsevia naisia kalvaa edelleen hienoinen epävarmuus, hattukauppias myöntää.
"Aikuinen nainen voi päivätilaisuuksissa käyttää mielensä mukaista hattua, siis sellaista, jonka hän kokee itselleen ja tilaisuuden luonteeseen sopivaksi. Jos esimerkiksi päiväjuhla jatkuu iltaan, ei hattua tarvitse minkään etiketin mukaan ottaa pois päästä kellon lyötyä 18. Eikä hääkutsun saaneen tarvitse miettiä morsiamen ja sulhasen äitejä, sillä heidän hattunsa ovat heidän omia asioitaan", Mattila opastaa.