Kaksi keskustaministeriä, Sirkka-Liisa Anttila ja Paavo Väyrynen, esitti päättyneellä viikolla tiukkoja kantoja suurnavetoista. Taustalla on, että usean sadan eläimen yksiköitä on alkanut nousta eri puolille maata. Tornioon on suunnitteilla jättinavetta, jonka sisuksissa voisi joskus tulevaisuudessa ammua peräti 1 000 lehmää.
Ylelle asiaa kommentoineen ulkomaankauppaministeri Väyrysen kanta suurnavettoihin on suorastaan torjuva ja Anttilankin vähintään nihkeä. Väyrysen mukaan lähes täysin vieraan työvoiman varassa toimivan tuotannon syntymistä ei tulisi julkisin toimin edistää eikä edes sallia. Anttila pitää puolestaan pahana, jos suuryksiköt nostavat maitomääriä, pudottavat tuottajahintaa ja vievät pohjan perinteisten perheviljelmien pienemmiltä investoinneilta.
Kenenkään edun mukaista tuskin onkaan, jos jo nyt tukalassa saumassa olevat suomalaiset maitotilalliset joutuvat entistä pahempaan ahdinkoon. Heidän tilannettaanhan on vaikeuttanut EU-päätös maitokiintiöiden poistosta sekä maitotuotteiden ylitarjonta maailmalla. Ne ovat pudottaneet tuottajahinnan historiallisen alhaalle.
Ajatus siitä, että ongelmia ryhdyttäisiin ratkaisemaan tuotannon rationalisointina jarruttamalla, on kuitenkin erikoinen. Eikö meillä pitäisi nimenomaan toimia niin, että maidontuotanto olisi entistä vahvempi kohtamaan kansainvälisten markkinoiden myllerrykset?
Se tie on pitkän päälle kestävämpi kuin väistämättömän muutoksen keinotekoinen torjunta. Nimenomaan yksikkökoon kasvatus ja tuotannon tehostaminen on ollut olennainen syy siihen, että suomalainen maatalous on selvinnyt niinkin hyvin kuin on nähty.
Kannanotoillaan keskustaministerit heittävät kapuloita niiden tuottajien rattaisiin, jotka haluavat pärjätä maidontuottajina myös tulevaisuudessa ja tekevät sen tavoitteen eteen rohkeita ratkaisuja. Ajatus siitä, että Suomen maidontuotanto joutuisi suurnavettojen kautta spekulanttien ja alan ulkopuolelta tulevien sijoittajien haltuun, on kaukaa haettu.
Monen sadan lehmän navetat ovat Suomessa uutta. Päivänselvää on se, ettei eläinten hyvistä oloista, niiden luontaisten tarpeiden huomioon ottamisesta ja tiukoista ympäristövaatimuksista pidä tinkiä. Kasvava yksikkökoko ei kuitenkaan automaattisesti johda siihen, että nämä asiat olisivat pielessä. Uusissa yksiköissä nämä kysymykset voidaan usein hoitaa paljon paremmin kuin vanhoissa.
paakirjoitus@kaleva.fi