Uusi hätäkeskusaluejako on herättänyt syystäkin huolta Pohjois-Suomessa. Rajoja vedettäessä on tuijotettu liian sokeasti uusien alueiden asukasmäärään. Merkitystä on kuitenkin myös etäisyyksillä.
Sisäministeri Anne Holmlund teki keskiviikkona päätöksen siitä, mille paikkakunnille Suomen hätäkeskuspalvelut keskitetään. Näitä keskuksia on vastaisuudessa seitsemän eli yksi enemmän kuin tulevia hätäkeskusalueita. Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäkeskusalueelle jää tulevaisuudessa kaksi keskusta, toinen Kuopioon, toinen Kouvolaan.
Ministeri Holmlundin poliittisena puumerkkinä päätöksessä on se, että Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskus sijoitetaan hänen kotikonnuilleen Poriin eikä Tampereelle. Näin työntekijämäärältään suurempi keskus sulautetaan pienempään. Tamperelainen tulkinta perinteisestä poliittisesta suhmuroinnista lienee lähellä totuutta.
Hätäkeskusuudistusta perustellaan muun muassa nykyisten keskusten tehtävien ja resurssien epätasaisella jakaantumisella sekä sillä, että keskusten hallinto vie liikaa henkilöresursseja. Noita ilmiöitä pitääkin karttaa. Perusteluihin kuuluu myös keskusten toimintavarmuuden parantaminen. Sekin on tavoitteena oikea. Voi kuitenkin kysyä, johtaako uudistus todella tähän.
Valtioneuvoston jo tammikuussa päättämän hätäkeskusalueiden jaon epäilyttävin seikka näkyy kartasta. Entiset Oulun ja Lapin läänit muodostavat yhden jättimäisen hätäkeskusalueen, joka on kooltaan jotakuinkin yhtä suuri kuin koko muu Suomi ja sen viisi hätäkeskusaluetta yhteensä.
Holmlundin ratkaisussa tälle alueelle tulee vain yksi hätäkeskus, jonka sijoituspaikka on Oulu. Yhden keskuksen mallissa sijoituskaupunki onkin oikea. On kuitenkin erikoista, ettei tälle Pohjois-Suomen ja Lapin hätäkeskusalueeksi nimetylle puolen Suomen kokoiselle alueelle voi jättää myös toista keskusta, jonka sijoituspaikka olisi Rovaniemi. Kahden keskuksen mallinhaan päädyttiin Itä-Suomessakin, maantieteellisesti paljon pienemmällä alueella.
Aluejaon johtotähtenä on ollut Suomen jakaminen vähintään 650 000-700 000 asukkaan alueisiin. Entisten Oulun ja Lapin läänien yhteenlaskettu väkiluku jää hiukan alle 600 000:n eli se on jopa alle uudistuksessa asetetun tavoitteen. Nyt toteutumassa olevassa mallissa on kuitenkin jumiuduttu liiaksi tähän yhteen muuttujaan, alueen asukasmäärään. Sen lisäksi pitäisi ehdottomasti ottaa huo-
mioon myös alueen etäisyydet.
Kun Oulussa vastedes vastataan Utsjoelta tuleviin puheluihin, soittajan ja kuuntelijan välimatkaa on seitsemisensataa kilometriä. Puhe kyllä voi kuulua, mutta hätäpuhelun vastaanottajan paikallistuntemus voi nousta ongelmaksi.
Kun soittaja on hädässä, on tärkeää, että vastaanottajapää tietää vajavaisestakin kuvauksesta, missä päin jotain on tapahtunut. Kun pohjoisimman Lapin puheluihin vastataan Rovaniemen sijasta Oulussa, noiden seutujen tuntemus ei ainakaan parane. Tässä ei valitettavasti auta edes hyvä tahto.
Ministeri Holmlundin mukaan uudistus ei vaikuta ambulanssien ja poliisien sijoittamisiin. Ne lähtisivät samoista paikoista kuin ennenkin. Lupaus kannattaa painaa mieleen, sillä höyläämisen varaa esimerkiksi Pohjois-Suomen poliisien määrässä ja sijoittelussa ei todellakaan ole.
Valtiovallan tärkein tehtävä on taata kansalaisten turvallisuus. Hätäkeskusuudistuksessa tämän tavoitteen toteutuminen ei juuri nyt näytä varmalta etenkään Pohjois-Suomessa.