Venäjän taloutta tuntevat sanovat tuotannon maassa kasvaneen ja taloudellisen pohjan vahvistuneen. Hyvä näin. On kaikkien etu että maalla pyyhkii entistä paremmin.
Tilastot eivät kerro kuitenkaan koko totuutta. Ne eivät kerro esimerkiksi sitä, että kasvu on hyvin valikoivaa. Se keskittyy niille alueille ja Venäjän osiin joilla on aina mennyt muita paremmin. Moskovan ja sen ympäristön todellisuus kertoo vain vähän jos ollenkaan koko Venäjän todellisuudesta.
Suomalaisia kiinnostaa ja täytyykin kiinnostaa, kuinka maa makaa lähellämme, rajaseudulla, lähialueilla.
Ei hyvältä näytä. Vaikka kuinka haluaisi etsiä myönteistä näkökulmaa ja katsoa asioita parhain päin niin ankeus tunkee ensimmäisenä esiin ja näytille.
Toki esimerkiksi Petroskoissa voi nähdä ja kokea ihan muuta, miellyttävämpää. Lapset keskustan pääkaduilla ovat yhtä punaposkisia ja hilpeitä ja hyvin puettuja kuin mihin olemme tottuneet vaikkapa Oulussa. Kaupat ovat täynnä tavaraa ja autot niin uusia ja fiinejä että tuskin edes omilla raharikkailla sellaisia.
Venäjäkin on katsojansa silmissä. Sitä näkee mitä tilaa.
Tosiasia kuitenkin on että lasten ja lapsiperheiden asema ja tilanne tasavallassa on todella heikko. Karjalan 125 000 lapsiperheestä 70 prosenttia saa valtiolta erilaisia taloudellisia avustuksia, joita ei pidä verrata meikäläisiin lapsilisiin. Nämä avustukset - pienet ja usein myöhässä maksettavat - ovat hätäapua.
Myös sairastavuus lisääntyy edelleen. Silläkin on kytköksensä köyhyyteen ja kehnoihin asuinolosuhteisiin. Tuberkuloosi ja aids leviävät ja iskevät yhä nuorempiin. Ne eivät valikoi eivätkä piittaa rajoista.
Ne ovat vakavasti otettavia juttuja.
Tuomo-Juhani Tapio